Laitetaan tapahtumaan
No hei taas pitkästä aikaa. Meni tässä muuttamisesta toipumisessa näköjään muutama viikko, mutta ei anneta sen häiritä.
Meidän tilapäisasunto on siitä mukava, että täältä on näppärä lähteä Sipen luo tallille. Myös se on näppärää että täällä on auto pihassa ja skootterinkin ostin kulkemista helpottamaan – meillä omassa kodissa kun ei ole mitään moottoriajoneuvoja niin on aina kauhean neuvottelun takana (no okei ei kauhean mutta soitella pitää kuitenkin) että pääsee liikkumaan. Joten ratsastella on saanut sopivasti.
Olen sitä kisaamista miettinyt ja haaveillut oikeastaan siitä asti, kun ensimmäisen kerran Sipen selkään pääsin, kun tiesin että siinä olisi potentiaalia. Mutta jotenkin se on aina jäänyt haaveen tasolle että pitäisi varmaan kysyä seuralta saisinko vielä alueluvan vaikka sain koko hevosen vasta lupakoulutusten jälkeen. Oman kopin puuttuessa olin jo sitä mieltä että katsotaan sitten syksyllä seurakisoja, kun onhan tämä nyt hankalaa. Kunnes sitten yhtäkkiä maanantaina sain seuran facebookista sysäyksen, painelin samoin tein sähköpostille ja neuvottelin itselleni sen luvan. Starttailen seurakisoissa kuitenkin säännöllisesti enkä kuitenkaan ihan ensimmäistä kertaa ole pappia kyydissä. Luvan hellittyä aloin neuvotella koppeja ja vetoautoja ja kuljetuksia ja nyt näyttää siltä että nekin voisivat järjestyä, kun vain laittaa järjestymään (ei haittaa että isällä on Ce-kortti, jolla saa vetää kahden jättihevosen, traikun ja kuorma-auton yhdistelmää. Ja että isä on myös kiinnostunut lähtemään kuskiksi tarvittaessa). Että ei se nyt niin hankalaa ole, kun päättää laittaa asiat tapahtumaan. Kaikkeen tähän meni toki paljon hermostunutta energiaa ja reilun vuorokauden verran pohtimista, eikä kaikki nyt vieläkään satavarmaa ole, mutta usko on jo vahva siihen että kylsesiitsit.
Mutta olenhan mä sen aina tiennyt että aikaansaamisesta elämässä on kyse. En vaan välttämättä ole kaikista lahjakkain siinä itse…
Laitoinkohan mä just kännykän kameralla otetun kuvan mun pyllystä blogiin? Tässä ollaan nyt vähän aikaansaamisen ytimessä, kun en millään viitsi lähteä ottamaan parempia kuvia. Tässä koneella ollessani voin edes jotenkin etäisesti vakuuttaa itselleni tekeväni töitä bloggaamisen sijaan. Mutta tosiaan tuossa jo vähän aikaa sitten päädyin äkkipäätä tilaamaan itselleni uudet kisahousut, vaikka kisaaminen itsessään oli vähän vielä kysymysmerkki. Ratsastuksenopettajani on kehunut omia Mountain Horse Jeanieitaan monesti ja hommasi myös kisahousut samaa mallia. Menin sitten googlettelemaan joskus ja löysin nämä ”kohtuuhintaan” alle satasella, joten klikkasin ne salamannopeasti ostoskoriin. Yleensähän en ikinä osta mitään mikä maksaa yli 50 20 euroa miettimättä sitä ensin kolme viikkoa, mutta kun Klarnakin täytti automaattisesti mun tiedot… ja ”voihan ne aina palauttaa”. No ei voi! Ihan törkeän kivat housut, ihanan ohutta ja joustavaa farkkumatskua ja noi tikkaukset vaan vei mun sydämen, kun näen sieluni silmillä miten hyvin ne sopii mun mustan kisatakin valkoisiin tikkauksiin! No tässä vaiheessa elämää olen aika tyytyväinen siihen, että nuo on nyt hommattuna ja odottamassa kovaa käyttöä. Vanhat kisapökät alkaa meinaan jo näyttää siltä että niillä on kahlattu kaikki kissanristiäiset viimeiseltä viideltä vuodelta.
Pannaan yksi vähän järkevämpi kuva kuitenkin tähän. Tai en mä tiedä, onko se kovin järkevä, koska se ei liity millään tavalla tähän postaukseen. Mutta on se ainakin vähän paremman laatuinen.
Leidit mustissaan siinä ahkerana… Tyyne näyttää ihan ponilta, vaikka on päälle 160 korkea :D
Nyt jännäillään vähän, ehtiikö luvat Kipaan ennen kuin Kauhajoen aluekisojen ilmoittautuminen päättyy, voi mennä aika tiukalle mutta peukut pystyyn, vaikka teiltä kaikilta jooko! Sitä odotellessa voisin vaikka nyt vihdoin avata sanakirjan ja alkaa selvitellä, mitä ihmettä tuohon mun saksankieliseen työtiedostoon on oikein kirjoitettu. Tästä tunteesta voitte käydä vaikka lukemassa lisää tuolta bloggerin puolelta.