Mitä muuten kuuluu?
En olekaan hetkeen päivittänyt kuulumisia kuntoutuspuolelta, vaikka töitä tehdään sen suhteen edelleen. Olen nyt päässyt aika vapaasti liikkumaan ilman suurempia rajoitteita, mikä siis käytännössä tarkoittaa, ettei mun tällä hetkellä tarvitse välttää mitään tiettyä treenitapaa tai jonkin lihasryhmän aktivoimista, vaan voin tehdä mitä huvittaa, kunhan muistan huollon ja tiedostan sen, ettei minusta ehkä ehjää tule koskaan. Eli tietty varovaisuus pitää säilyttää nyt ja aina. Olen testaillut kunnon salitreeniäkin jalkaprässeineen kaikkineen, vaikka vielä vähän aikaa sitten reisien aktivoiminen oli kielletty, sillä lihakseni ovat toimineet väärin ja aiheuttaneet paljon harmia lantio-osastolla. Olen käynyt mm. Sh’Bamissa riekkumassa ja lenkkeillyt niin koiran kanssa kuin ilmankin, ja kaikki tämä on onnistunut ilman suurempia harmeja. No okei vähän venäytin vatsalihasta ja penikkaoireet kertovat välillä siitä, että lantio on vinossa, mutta sehän nyt ei ole mitään uutta ja sitä varten on jäsenkorjaaja.
Tässä pari viikkoa on tullut nyt pidettyä taukoa ahkerammasta treenistä, kun on pitänyt mm. muuttaa ja tehdä isoa työprojektia toisen työn ja heppailun sekä normielämän ja tavaroiden purkamisen ja nyt vielä uuden remontin uhan lisäksi. Olen lipsunut syömisissäkin kiireen vuoksi taas vanhaan tuttuun suunnittelemattomuuteen ja se kyllä ärsyttää. Ei saisi olla niin kiireinen etteikö muka ehtisi suunnitella syömisiään. Siihen ”vähän” stressiä päälle ja kyllä muuten väsyttää ja kiukututtaa – ihan turhaan. Mutta toisaalta positiivista on se, että olen saanut oikeasti oppia ruokailuiden suhteen ja tiedän osaavani toteuttaa senkin osa-alueen hyvin ja oikein. Kai kaikilla välillä tulee niitä kausia, että vaikka kuinka tietää paremmin, tarttuu silti siihen välipalaleipään ja siirtää nälkää, että ehtisi tehdä vaikka työt loppuun aikataulussa.
Ei tässä nyt aivan ongelmitta edistytä ja välillä myönnän unohtavani sen pitkäaikaisen ja säntillisen kuntoutuksen merkityksen. Kun menee suhteellisen hyvin, on helppo jättää joku huoltokerta väliin ja sitten saattaa jäädä pian toinenkin jne. Sitten sen taas muistaa, kun alkaa kääntyä huonompaan suuntaan. Helppohan se on aina teoriassa sekin tietää, että pitäisi ja pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota, mutta käytännössä varsinkin tällaisten viime viikkojen kaltaisina aikoina tuppaa unohtumaan pienet mutta tärkeät teot oman hyvinvoinnin eteen, kun joutuu keskittymään vain aikataulujen pitämiseen ja niistä ahdistumiseen. Onneksi ne yleensä on vain lyhyitä pätkiä elämässä, vaikka mulla tämä stressi vielä toistaiseksi jatkuu (voit lukea lisää vesivahingosta, muuttamisesta ja päin peetä tehdystä remontista Hannaticin puolelta). Luotan silti siihen että pian olen taas normielämän syrjässä kiinni ja ehdin keskittyä itsestä huolehtimiseen enemmän.
On mulla nytkin raivostuttava fasettilukko niskassa, mutta pää sentään kääntyy, niin ei sitä tavallaan edes lasketa. Pääasiassa mulla menee kuitenkin aivan mukavasti ja parastahan on se, että on vuosien varrella käynyt nämä yleisimmin esiin pompsahtelevat vaivat jo useampaan otteeseen läpi, joten osaa jo suhtautua. Kipu nyt aina on kurjaa ja kyllähän tuo niska on kipeä, mutta kun ei se sen ihmeemmin häiritse elämää, osaan kyllä elää sen kanssa. You live, you learn.
Oho on kohta puoliyö! Ajattelin että ehkä kymmenen pintaan. Siirrytäänpä tästä siis iltapalan suuntaan, mars. Illalla ei saisi ruveta kirjoittelemaan, kun aika häviää jonnekin aina salaa ja jään jumiin koneelle.