Mun ratsiopeni kertoi että tutun ja turvallisen Fabriiizioni sijaan olisi kiva jos menisin koulutunnilla aivan uudella tuttavuudella. Topsukka on oikein varsinainen Estehevonen isolla eellä, ja ratsastettu aika pitkälti sillä mentaliteetilla että ihan sama miten päin kulkee kunhan hyppää. Ja ilmeisesti on hypännyt, 130-luokkia menty vielä kesällä. Sillä on tosi lennokkaat liikkeet ja se reagoi tosi nopeasti eteen ja taakse, mutta sitten kaikki sitä tarkempi hienosäätö onkin hieman hakusessa. Jahkasin tunnin verran että uskallanko vai enkö, mutta totesin sitten että kiinnostus on suurempi kuin varovaisuus (uteliaisuus kissan tappoi jne.), joten eikun satula selkään ja ite perässä.

Se on käyttänyt selkäänsä ehkä joskus kerran. Sen mielestä työskentely on sitä, että katsellaan kuskia yläkautta silmiin selkä notkolla ja kuunnellaan vauhtineuvoja. Asettuminen, taipuminen, myötääminen, vatsalihasten käyttö, selän nostaminen ja niin edelleen – täyttä hepreaa. Väistää toki, mutta eipä ne ristiaskeleet vielä kovin pitkälle kanna. Laitoinkin suosiolla gramaanit että saisin vähän houkuteltua nenää alaspäin ja selkää ylöspäin. Toki se samalla tekee omasta kämmenestä aika kömpelön (mulla ainakin) kun käsi on täynnä tavaraa (kankiohjat on niin helppoa tähän verrattuna) ja semmoset pienet merkit jää gramaaniin eikä mee ehkä suuhun asti kun joku pikkunen sormella kuolaimen liikautus on… no ei nyt mahdotonta mutta ei nyt ihan näppärimmin sujuvaakaan. No ei kai siinä sitten muuta kun taas nopeita kehuja rennosta niskasta ja pään laskusta jne. ja siinä varmaan 40 minuutin kohdalla alkoi jo löytyä jonkun sortin asetuksia ja joustavuuttakin ja sitten saikin ihania tuntemuksia siitä, millaiseksi tuo heponen vielä kehittyy saadessaan vähän lihaksia ja oppiessaan että kuolain on ystävä.

En valitettavasti päässyt näin ollen testaamaan tutulla hevosella niitä Kimmon kahvavinkkejä kädelle enkä tohtinut opettajan toivomuksesta kokeilla niitä Topsukan kanssa mutta pitää vähän miettiä ja jutskailla aiheesta josko siihen löytyisi joku kiva kompromissi. Nenä pystyssä kulkevalla hevosella olisi mun mielestä hankala pitääkin käsi ihan kauhukahvassa asti, koska kuolain-ohja-käsi-kulmaukset menisi niin jyrkäksi että mun mielessä ainakin ”virtaus loppuisi”. Mutta toisaalta juuri tuollaiselle hevoselle se kahvakäden vakaus toisi ehkä tunteen siitä että uskaltaa tulla alemmas. Tai kun emmä tiedä, ei se tunnu sitä tuntumaa pelkäävän tai välttävän, se ei vaan tiedä että niin on hyvä olla, koska sitä ei oo koskaan siihen opetettu. Tai jotain. Tarvisin tähän ehkä enemmän kuin 5 varttia kokemusta kyseisestä hevosesta että voisi tehdä tarkempia analiiseja.

Mutta Topsulla on myös ihania ominaisuuksia: se reagoi tosi nopeasti eteen/taakse ja jää odottamaan neuvoja seuraavasta toiminnosta. Täähän on tietty ihan esteponijuttu, mutta ei vähennä sen hienoutta. Sillä on tosi laaja säätövara ravissa ja laukassa, mikä on myös estehevoserikoisuus, mutta oikein kiva ominaisuus myös koulupuolella, koska selkeitä erojahan niilläkin radoilla toivotaan nähtäväksi. Lisäksi se on tosi kiltti eikä kyttäile mitään tai protestoi turhista.

Mulle jäi kauhea hinku päästä vielä lisääkin tutustumaan tähän polleen ja seuraamaan sen kehitystä. Vaikka se oli #muuten myös ns. väärän mallinen meikäläiselle (ennemmin joku mustan/vihreän kaaren leveysluokkaa kuin valkoisesta ylöspäin niinku saisi mielellään olla), en saanut paikkojani kipeytettyä joten voisin jopa uskaltautua harrastamaan sen kanssa toistekin! Ehkäpä Topsukka vierailee täällä siis vielä uudelleen, toivotaan ainakin 🙂