Mun oli kesän kankiväännön jälkeen tarkoitus että harrastaisin aina välillä säännöllisesti myös kangilla Fabriiizion kanssa ettei se ehdi unohtaa, ettei siihen kuollutkaan. Alkuunhan se (estehevosen vakaumuksella) oli sitä mieltä että apua mää kualen kun suussa oli kaksi kuolainta. Kulki suu auki ja jäykkänä kuin rautakanki ja sillä kesti kolmen peräkkäisen päivän kurssin verran ymmärtää että oikeastaan se kanki siellä suussa nyt vaan on ja muuten voi toimia ihan normaalisti. Mä ratsastan aina ennemmin kankiohja roikkuen kuin liian tiukalla ja sillä menetelmällä se tottui ajatukseen. No sitten se ajatus vähän jäi ja nyt sain vasta aikaan säätää kankisuitset oikeankokoisiksi ja sulloa taas ponille suun täyteen kuolaimia. Ja kualiko se? No ei! Se oli ensimmäisen muutaman minuutin kuolaimenmuklaamisen jälkeen jo ihan oma itsensä ja toimi ihan totuttuun tapaan. Ainut vaan että jätin raipan pois, koska no unohdin sen talliin, mutta sitten ajattelin etten ota lainaraippaa maneesin seinältä koska jos sitä jänskättää ja sitten siksi että välikausihanskat, kahdet ohjat ja raippa kuulosti kurjalta yhdistelmältä. Niin ilman sitä raipan muistutusapua se jäi heti alkuun vähän hitaaksi pohkeelle varsinkin väistöissä ja ensi kerralla muistan kyllä ottaa vaikka olisi miten paljon tavaraa kädessä.

Mä aina ajattelen raipasta puhuttaessa että nyt tätä lukee joku non-rider ja mietin että ajatteleekohan ne että sillä raipalla hakataan se hevonen liikkeelle. Ja nyt mun on ihan pakko sanoa tähän että eieieiei. Hevosta ei lyödä raipalla, vaan raippaa käytetään muiden apujen tukena kiinnittämään hevosen huomio johonkin asiaan. Sillä on helpompi koskettaa vaikka pohkeen taakse että kas täällä tapahtuu jotain mihin olisi hyvä kiinnittää huomiota tai lavalle että mitäs tämä juttu täällä tekee kannattaisiko miettiä kuin millään muulla tavalla. Tai kutitella vähän hännäntyvestä että vetäisepäs vähän takajalkoja töihin kiitos.

Niin että tuota mistäs nyt olikaan puhe. Tehtiin aluksi loivat kaaret sekä pitkälle että lyhyelle sivulle. Eli pakko olla koko ajan töissä eikä matkustella yhtään. Jatkettiin niin että pitkällä sivulla loivan kaaren alku normisti, suoristus ja väistö takaisin sivulle. Tässä kohdassa olisi tarvinnut sitä raippaa muistuttamaan että jalka täällä pyytää jotain viitsitkö reagoida ja toisaalta myös lavalle tueksi ettei se pullahda ulos. Lavalle olisi auttanut toki pilotin vahva kylki ja ulkotuki mutta jotenkin ne kanget suussa taisi vähän heikentää mun rohkeutta pitää sieltä vastaan ja siihen yhdistettynä se hidas reaktio väistättävään jalkaan oli sitten alkuun vähän banaanihevonen. Löytyi ne suoruudet ja kunnon ristiaskeleet sieltä kun tarpeeksi hinkattiin.

Sitten vaihdettiin kolmikaariselle ja tehtiin laukkaharjoituksia niin että aina vaihtuu kaarelle myötälaukka. Mehän ollaan tunnetusti taitavia laukanvaihtajia, mutta menin nyt kuitenkin ravin kautta kun muutkin (ja koska se on niin kauhea ennakoimaan niitä vaihtoja…hallintareeniä junou). Tässä tuntui että tuplaohjat venyi koko ajan liian pitkiksi mutta mentiin kyllä muuten tosi kivasti. Hyvät suoristukset ja nopeat pohkeet niin tosi näppärästi mentiin mun mielestä. Ainut pulma oli hirweän peloittava katsomopääty, jonne olisi pitänyt päästä reippaassa ja rytmikkäässä laukassa mutta joka sattuneesta syystä aina aiheutti tahtirikkoja… Kunnes lopulta osasin asettaa riittävästi sisään ja ihan tosissaan käyttää sisäpohjetta ja sain sen päättäväisesti puskettua loppuun asti.

Kaikkiaan tosi kiva kokemus tällä kertaa. Tuli jopa sellainen olo että vähän olisi valoa jossain tunnelin päässä – voin varmaan nyt oikeasti yrittää startata kangilla kun se noin soppelisti niihin suhtautui. Ja siitähän se ura sitten urkenee 😀

Tuuppasin Tyynellä vielä seuraavana päivänä näitä samoja harjoituksia, kun kenttä oli kerrankin hyvässä kunnossa ja olin ihan liekeissä kun neiti Päivänsädekin suoritti tehtävät vallan sujuvasti. On se vaan hiano!

Nyt mulla lienee vähän vähempihevosinen viikko ja ehdin keskittyä testailemaan uuden salin ryhmäliikuntatunteja. BodyBalance oli aikamoinen pettymys, sellainen hätäinen muka-kaikkea sisältävä ei-niin-rentouttava tunti vaikka kuvaus lupailee paljon. ”Taiji”, ”jooga” ja ”pilates” ängettynä tunnin mittaiseen liian jumppaisaan settiin oli sekä taijia, joogaa että pilatesta jossain tai suuressakin määrin kokeilleelle vähän meh-kokemus. Saatan silti käydä useamminkin koska mun lantiosta nyt ei todellakaan ole minnekään pumppiin tai combattiin. Mutta katsellaan löytyisikö sieltä jotain muita suosikkitunteja joita voisi ympätä hevostelun lomaan. Hierojalle olisi ihan välttämättä päästävä koska oon niin jumissa!