über

mä taas tasapainottelen täällä tämän selkäkipuisuuden kanssa. tuntuu nimittäin siltä, että tää talventulo ja pakkanen ja ehkä pimeyskin vaikuttaa aika kurjuuttavasti mun oloon. on tosi hankala keksiä, miten harrastaisi ja mitä, kun vähän kaikesta tulee kipeäksi mutta paikoillaankaan ei saisi olla.

mulla on nahka ihan ruvella kriittisistä teippauspaikoista, koska ollaan todettu eri hoitoihmisten kanssa että paras yhdistelmä tässä on kinesioteippaus about aina ja urheiluteippaus ratsastaessa ja rankemmassa treenissä. si-vyö kun ei kaikissa asennoissa, esim. hevosen selässä auta yhtään. teippi kinnaa ja poiskin ne pitää joskus ottaa, kai se iho parkkiintuu siitä pikkuhiljaa ja lakkaa sattumasta niin paljon.

ja sitten on muuten tullut huomattua, että aika helposti lipsahtaa ylirasituksen puolelle. on ihan ok harrastaa joka päivä jotain, mutta määrän suhteen onkin oltava vähän tarkempana. esimerkiksi ratsastamasta suoraan salille – nounou. eihän tämä nyt varsinainen rasitusvamma ole, mutta ylirasittuu ihan hitosti nopeammin kuin normaalia olisi ja nyt ainakin talvella pitää varoa. oonkin nyt joutunut jonkinlaiseen tylsyyden tilaan kun vältän övereitä mutta yritän nyt edes kerran viikossa vetää edes kunnon hien pintaan ja ahdistaa jos tulee tyhjiä päiviä heiaheiaan. aktiivista on elämän oltava, mutta miten?! syömisenkin kanssa on ollut vähän niin ja näin enkä ihan tietoisesti lähde huonolla tankkauksella mihinkään kovan sykkeen touhuihin ettei tuu vahinkoja…

viime viikolla olin muuten menossa harkkakisoihin hyppäämään sotaratsulla: ilmoittauduin aika viime tipassa ja sitten vielä viimemmässä tipassa peruin koko homman kun mun pää ei kääntynyt vasemmalle ollenkaan! odottelin aamusta iltapäivään josko se siitä heltyisi, mutta ei alkanut homma toimia. lisäksi siihen sitten onnistuin rusauttamaan jäykistyneestä sisäreidestä (=vatsalihaksesta) jotain rikki ja kun kolme ihmistä kielsi mua menemästä sinne ratsastamaan, totesin että ehkä nyt läheisiltä lainattu järjen ääni on oikeassa. eihän siellä hevosen selässä oikeasti voi ilman sisäreisiä olla vaikka miten oikeaoppisesti ratsastaisi, ja kun joka kerta puristaessa vihlaisi reippaasti, olisi voinut olla aika klassinen meikäläisen vammautumistarina taas kerran: mennessä oli vähän rikki ja tullessa aika paljon rikki.

no tällä hetkellä mun liikkumisgroove on lähinnä sellainen, että joogailen kotona (hyviä syvälihastreenejä ja korvaa niitä tylsiä corejuttuja samalla!) ja käyn välillä ratsastamassa, spinnaamassa tai uimassa lähinnä (= hikitreeniä) plus välillä salilla tekemässä oikeastaan koko kropan kerralla (koska en voi taata että jos teen pelkän yläkropan, pääsisin vielä tekemään alakropankin eri päivänä). siihen muutamat venyttelyt päälle ja pieniä kävelylenkkejä: tylsää ja vähän inspiraationtappavaa mutta teenpähän edes jotain ja sekin on aina enemmän kuin vielä vuosi sitten, että vaikka tavallaan lyhyellä tähtäimellä on takapakin tapaista  niin pidemmällä tähtäimellä kuitenkin tilanne on parempi. pääsen vielä ainakin kauppaan ja takaisin ihan omilla jaloilla!

no nythän tässä alkaa olla jo kohta kiire tallitouhuihin, aina sama homma! no joo, vois kai tässä huonomminkin mennä, rakas kuntoutuspäiväkirja, muttei se parempikaan haittaisi!