Persimonia, valkohomejuustoa ja jouluhuijaus

Meidän taloudessamme käydään joulunaloituskeskusteluita: Miehen mielestä mihinkään joulun sesonkijuttuihin ei kuulu kajota ainakaan ennen itsenäisyyspäivää, kun taas itse huomaan kaipaavani laatikoita, glögiä ja juustoja jo näin marraskuulla.

Kovin kovaäänisesti en voi etukäteisjoulufiilistellä, koska se vie pohjan pois lempi nillitykseltäni. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, etteivät siniviherpunertavat vilkkuvälkkyvalot kuulu vielä katukuvaan. Niiden aika on sitten – noh, aikaisintaan itsenäisyyspäivänä. Tuntisinkin itseni jonkilaiseksi luopioksi, jos samanaikaisesti muka-pätevänä kiljahtelisin vilkkuvälkkyjen perään, että ”Kato ny! Kato! Ei tollaset valoviritykset kuulu syksyyn. Mulla on oikeus kulkea säkkipimeässä syysryönässä aina joulukuulle asti!”, mutta sitten kuitenkin kanniskelisin glögipulloja kotiin.

Onneksi voi naruttaa – niin miestä kuin itseäänkin. Jos ei laita pipareita kylkeen. Jos ei syö kynttilänvalossa. Jos ei hyräile syödessään joululauluja. Jos ei…niin silloinhan valkohomejuusto on ihan vain valkohomejuusto eikä mikään joulutunnelmoinnin esiaste. Eikö niin? 

Ja jotainhan sen valkohomejuuston kanssa on tarjoiltava, kun kerran piparit ovat poissuljettu vaihtoehto, joten persimon kelvannee avec-rooliin. Olin pitkään epäileväinen koko persimonin kanssa, mutta viime syksynä keksin sen hienouden: just täydellinen juustopöytäkamu tai eväshedelmä. Ei liiskaannu helposti käsilaukun pohjalle, mutta on helppo syödä kuorimatta. Tänä syksynä persimon saa vielä lisäpisteitä osallistuessaan suureen ei-tämä-ole-mitään-joulutunnelmointia -huijaukseeni.

Mites te muut – milloin jouluvibat iskevät?