Iloa aamulenkistä
En muista milloin olisin viimeksi käynyt lenkkeilemässä aamulla tyhjällä mahalla. Varmaan joskus viime kesän bikinidieetin aikoihin? Tänään se tuli liikuntasuunnitelman mukaisesti kuitenkin tehtyä ja kyllä oli mukavaa! Heräsin jos kukonlaulun aikaan enkä saanut enää unta, joten lenkille lähtö oli helppoa. Omat ongelmansa aiheutti kadonnut urheilukerrasto, mutta vedin sitten jalkaan poikaystävän yltiöseksikkäät pitkät kalsarit, jotka ajoivat asiansa aivan hyvin, vaikka hieman epäilyttäviltä näyttivätkin 🙂
Ilma oli aurinkoinen ja mukavan lämmin, linnut lauloivat ja kaduilla oli mukavan rauhallista. Otin tavoitteeksi kävellä rauhallisesti puoli tuntia, mikä menikin yllättävän nopeasti. Kävelin sitten vielä vähän pidempään kun ulkoilu tuntui niin mukavalta. Lenkin jälkeen olo on pirteä ja reipas. Lisäplussa vielä siitä, että iho ihan hehkuu aamureippailun ja raikkaan ilman jäljiltä! Lisää aamuliikuntaa tänne, kiitos!
Maanantaina onkin luvassa aamureippailua ihan olan takaa: ensimmäiset ulkotreenit personal trainerin kanssa! Jaiks!