Istuminen käy kuolemaksi – mitä tehdä?

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että istun tosi paljon, parhaimmillaan kymmenen tuntia päivässä. Viimeisen neljän vuoden aikana koulu- ja työhommat ovat olleet koneella istumista ja palaverissa istumista. Vapaa-ajalla istun koneen tai telkkarin ääressä tai kavereiden kanssa kahvilan pöydässä. Istun autossa, bussissa ja junassa matkalla kauppaan, matkalla töihin, matkalla milloin minnekin.

Taukoja istumiseen tuovat salitreenit, hyötyliikunta ja lenkkeily, mutta varsinkin jotain tärkeää tehdessä koneella saattaa vierähtää tunteja ilman että edes nousen jaloittelemaan hetkeksi. Joskus iltaisin huomaan, että ahterini on ihan tunnoton ja selkä jäykkä kaikesta tästä istumisesta. Myös selluliittia tuppaa kertymään jatkuvassa paineessa oleviin takareisiin. Nyt Hesarin uutinen vahvisti sen, mitä olen epäillyt: tämä istuminen koituu vielä kuolemaksi!

Tällä viikolla aloin tehdä toimenpiteitä istumisen vähentämiseksi. Vietin aikaa ulkona vanhempieni puutarhassa touhuten ja jätin koneella istumisen vähemmälle. Luin lehden seisten keittiön työtason ääressä pöydän ääressä istumisen sijaan. Telkkaria katsellessa venyttelin ja tein vähän vatsalihaksia enkä sullonut itseäni sohvan nurkkaan. Kiinnitän jatkossa huomiota siihen, ettei istuminen olisi jatkuvaa. Tasaisin väliajoin pidettävä tauko ja pieni voimistelu vetristävät kummasti.

Tällaiset pienet teot tekevät varmasti jo hyvää, mutta nyt houkuttelisi parantaa työpöytäergonomiaa kotona. Säädettävä työpöytä, jonka korkeutta voi nostaa seisomatyöhön sopivaksi kiinnostaisi. Koska se ei nykyiseen asumisjärjestelyyni ole ihan se ykkösvaihtoehto, mietin myös työtuolin vaihtoa. Ehkä satulatuoli tai vaikka jumppapallo olisi parempi vaihtoehto perustyötuolille?

Onko muita, jotka istumistottumukset saattavat vielä ennenaikaiseen hautaan?

Hyvinvointi Liikunta Terveys