Kööpenhamina, täältä tullaan!

Olemme poikaystäväni kanssa suunnitelleet kesäreissua jonnekin Eurooppaan jo kauan. Pallottelimme Pariisin, Budapestin, Berliinin ja Kööpenhaminan välillä ja päädyimme lopulta viimeiseen. Koska on hirveän kiva jättää asiat viime tinkaan, on lähtö jo kahden viikon päästä. Reissulla juhlistetaan meikäläisen 28-vuotissynttäreitä, poikaystävän kahden kuukauden kesäloman alkua, molempien uusia työpaikkoja sekä yhteiselomme kolmevuotispäivää.

Hirveästi en ole ehtinyt suunnitella reissua, mutta voi jehna, onpa mukava päästä matkalle! Edes lentopelko ei ole vielä nostanut päätään, joten voin vain ihan rauhassa intoilla ihanasta kesäkaupungista, hyvästä ruoasta ja shoppailusta näin etukäteen! Kööpenhamina, täältä tullaan!

koopenhamina-1.jpg

Kuva pihistetty häpeämättömästi Rantapallon sivuilta

Kulttuuri Matkat