Kööpenhaminan keltaiset ostokset
Ennakkosuunnitelmista poiketen ei Kööpenhaminassa tullut shoppailtua juurikaan. Aika kului mukavasti kaupunkiin tutustuen ja erilaisia nähtävyyksiä koluten niin, ettei shoppailuun oikein jäänyt aikaa tai mielenkiintoa. Viimeisenä iltana kävimme kuitenkin katsastamassa tavaratalo Magasin du Nordin, josta tarttuikin mukaan muutama eko-ostos, kaikki sattumalta kesäisen keltaisessa värissä.
Olin pakannut mukaan pikkupullon hoitoainetta, mutta se loppui heti alkuunsa, joten Australian Native Botanicalsin hoitoaine tuli tarpeeseen. Hoitsikka on lupaustensa mukaisesti hyvin kosteuttavaa ja selvittää takkutukan tehokkaasti.
Ruokapuolelta tarttui mukaan herkkujuustoja ja tapaksia piknikille, mutta myös kotiinviemisiksi teetä, tottakai. Ihanaa London Tea Companyn aprikoosi-seljankukkateetä ei saa Suomesta, joten pitihän sitä ostaa paketti mukaan. Lisäksi Løv Organicin vihreä tee kuulosti niin hyvältä, ettei sitä voinut kaupan hyllylle jättää! Purkkikin on ihana, vai mitä sanotte?
Näiden ostosten lisäksi mukaan tarttui vain uusi huivi ja yksi jääkaappimagneetti, mutta antoisa reissu oli silti! Tarkempaa raporttia kuvineen seuraa lähipäivinä, jahka saan kuvat purettua toiselta kameralta koneelle.
Ihanaa sunnuntai-iltaa!