Lahjoen lenkille

Tämä yrittäjyys on aika raskasta. Mitenkään yllätyksenä se ei ole tullut, eihän tässä olla ensimmäistä kertaa asialla. Jotenkin tämä alun tahmeus kuitenkin ottaa nyt aika lailla voimille. Tunnin työmatka kahteen suuntaan vielä menettelee, mutta kaikenlainen stressi, uuden opettelu ja työympäristön sisäiset ristiriidat verottavat voimia sen verran, ettei mihinkään ylimääräiseen oikeastaan tunnu riittävän energiaa. Liikuntakin on jäänyt vähemmälle, vaikka luultavasti se auttaisi jaksamaan paremmin. Salitreenejä on kertynyt tilanteeseen nähden ihan kivasti, mutta etenkin ulkoliikuntaa saisi kertyä enemmän, happirikkaat kävelylenkit kun saattaisivat tuulettaa nuupahtanutta korvien väliä tehokkaasti.

Eilen päätin, että nyt on lähdettävä keinolla millä hyvänsä ulkoilemaan. Kylmän ilman, väsymyksen ja puhtaan laiskotuksen voittaakseni päätin, että jos vain jaksan käydä kävelyllä, saan palkinnon. Niinpä vedin välihousut päälle, lenkkarit jalkaan ja pipon päähän ja hipsin tuuleen ja tuiverrukseen. Raikas ilma ja kostea metsä tekivät juuri sen mitä toivoinkin: rauhoittivat laukkaavaa mieltä, lievensivät stressioireita ja auttoivat hiljentymään.

wp_20130919_0011.jpg

Parasta lenkissä oli kuitenkin se palkinto: pari Kalevin suklaakakkutryffeliä pakuriteen kanssa. Täytynee pitää pari kolikkoa karkkirahaa lenkkitakin taskussa kannustimena…

wp_20130921_0111.jpg

Aika mukavaa muuten tämä älypuhelinelämä, kun ei tarvitse kantaa erikseen kameraa mukana 🙂

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Niittitossut

Viime viikon Tallinnan reissusta olisi paljonkin sanottavaa, mutta koska mieli halajaa raikkaaseen syysilmaan lenkille, esittelen vain pikaisesti ihanimman löytöni: niittitossut, jotka ovat tällä viikolla olleet jalassa liki joka päivä. Ne ovat täydelliset syyskengät: tarpeeksi peittävät, että sukkien kanssa käytettynä ne lämmittävät tarpeeksi kirpeinä aamuina. Tarpeeksi avonaiset, etteivät jalat paahdu aurinkoisina päivinä. Mukavat jalassa, joten niillä voi tarvittaessa ottaa muutaman juoksuaskeleen metroon kiirehtiessä. Ja toki ne ovat myös kivannäköiset, jolloin harmaan päivän voi valaista vain vilkaisemalla varpaitaan. Tossut löytyivät jostain random-kenkäkaupasta Viru-keskuksesta ja ostopäätös syntyi noin kahdessa minuutissa. It was meant to be! 🙂

wp_20130921_0071.jpg

Tarkempaa raporttia mahtavasta Tallinna-päivästä, loistavasta uudesta ravintola-löydöstä, pätkäistystä tukasta ja Kaubamajan kosmetiikkaostoksista luvassa tuonnempana! Pirteää viikonloppua!

Muoti Ostokset