Viikonlopun aikana havaittua

Vietin pitkän viikonlopun vanhempieni luona kotikaupungissani. Viikonloppuun mahtui runsaasti ulkoilua (sanan joka merkityksessä), hyvää ruokaa ja shoppailua sekä muutama havainto elämästä:

-Vanhempien luona on aina lapsi, vaikka olisi kuinka vanha. Tai ainakin käyttäytyy niin.

-En kestä enää alkoholia kovin hyvin. Perjantaina ilakoin kavereiden kanssa ja kyllä oli mukavaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Lauantai olikin sitten toinen juttu. Jos krapulat ovat tästä lähtien sellaisia, ei edes iloinen, pirskahteleva, muutaman skumppalasin nostattama nousuhumala ole sen arvoista!

-Nyt on kevät! Saman päivän aikana bongattu kevään ekat perhoset, joutsenet, leskenlehdet, avoautot ja sinivuokot sekä kaivettu kevättakki naftaliinista. Aika hyvä saldo, sanoisin! 🙂

-Joskus on vain uskallettava hypätä jyrkänteeltä ja sukellettava tuntemattomaan, jos kaikki muut tiet ovat tukossa.

Kevät on jotenkin ihanaa aikaa: uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, uusia suuntia. Tänä keväänä niitä on vielä enemmän kuin olisin uskonutkaan. Muutos on hyvästä, mutta nyt kaikki tapahtuu niin kovaa vauhtia, ettei pää meinaa pysyä perässä. Siksipä täällä blogissakin saattaa olla nyt hieman hiljaista, kun yritän handlata näitä elämän heittämiä kierrepalloja.

Aurinkoista viikkoa, mikäli ei tule kirjoiteltua enää ennen ensi viikkoa! 🙂

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Maitohappobakteereja vatsalle?

Kertokaapas, mikä on paras maitohappobakteerivalmiste?

Maitohappobakteerit tuntuvat olevan nykyään kovassa huudossa ja niistä lupaillaan hyötyjä niin vatsataudin, funssan kuin allergioidenkin torjuntaan.

Olen syönyt maitohappobakteereja aikaisemmin lähinnä antibioottien yhteydessä, mutta nyt vatsan oikutellessa olen herännyt pohtimaan niiden hyötyjä muutenkin. Tuotteita tuntuu olevan tarjolla jos jonkinmoisia ja niistä jokainen tarjoaa omanlaisiaan bakteerikantoja ja -määriä. Runsaudenpulassa tartuin apteekissa helpoimaan vaihtoehtoon eli Gefilus Basiciin, joka oli edullinen ja pienessä pakkauksessa (loogista, eikö?).

Onko noista halpiksista mihinkään, vai kannattaisiko satsata kerralla johonkin erikoistuneempaan valmisteeseen? Entä minkälaisia hyötyjä olette maitohappobakteereista kokeneet?

Hyvinvointi Terveys