Rakkauskirje urheilurintsikoille

Oi, USA Pron joogatoppi. Saavuit elämääni kun sinua vähiten odotin. Huomasin sinut isosta joukosta ja sisälläni pilkahti toivonhälve. Voisiko tässä olla se, jota olen niin odottanut, kaivannut ja etsinyt? Olin jo luopunut toivosta. Niin monta pettymystä, niin monta harhaanjohdettua unelmaa.

Moni kaltaisesi oli saanut minut pauloihinsa, kunnes oli jopa väkivaltaisesti riipinyt minut ruvelle tai epäonnistunut täyttämään vaatimattomat toiveeni. Halusin vain jonkun, joka tukisi minua kun sitä tarvitsin ja toisi minusta esille parhaat puoleni. Ja sinä annoit minulle sen kaiken ja enemmänkin, vaatien vastalahjaksi niin vähän.

Voin myöntää sen, ihastuin sinuun ensisilmäyksellä. Jo ensi tapaamisemme jälkeen jäin kaipaamaan sinua. Kaipasin ymmärtävään syleilyysi, johon tunnuin sopivan täydellisesti, jossa en tuntenut itseäni huonoksi tai vääränmalliseksi. Vaikka suhteemme piti olla täysin harrastuksellinen, huomasin ikävöiväni sinua myös silloin, kun olin toisen kanssa. Toisen, joka ei sinun laillasi tukenut minua tiukoissa paikoissa ja myötäillyt kun sitä tarvitsin.

Huomasin kuvittelevani palaavani luoksesi yhä uudelleen. Uudelleen ja uudelleen, kunnes tekisit kaikki muut tarpeettomiksi. Kaikki muut, jotka eivät tarjoa minulle kaikkea sitä, mitä sinulta saan. Toisaalta se tuntuu niin väärältä. Kerro, onko väärin käyttää urheilurintsikoita myös arkena? Voiko se olla väärin, kun se tuntuu niin luonnolliselta, niin oikealta, niin helpolta? Niin tai näin, en ehkä voi pian enää vastustaa pehmeää kutsuasi ja vastaanottavaista joustavuuttasi…

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Höpsöä

Toimivaa ja edullista luonnonkosmetiikkaa

Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo vuosia ja nykyään melkeinpä kaikki luottotuotteeni ovat luomua. Luonnonkosmetiikka koetaan usein aika kalliiksi, mutta nykyään moni hippituote kilpailee hinnallaan ihan tavallisen markettikosmetiikan kanssa. Moni lempparini on vähän hinnakkaampi, mutta löytyypä niitä toimivia edullisemmiltakin sarjoilta. Itse olen tykästynyt muutamaan Marilou Bio-sarjan tuotteeseen.

mariloubio_putsari.jpg

Kasvojenpuhdistusgeelin ostin alunperin salikassiin. Tarvitsin mahdollisimman pienessä purkissa olevan putsarin, joka suoriutuu tarvittaessa myös silmämeikistä. Koska kokeilin tuotetta ekaa kertaa, oli hinta (6,65 €) myös ratkaiseva tekijä.

Tämä oli napakymppi! Geeli on koostumukseltaan hyvin samanlainen kuin tavallisetkin geeliputsarit, mikä on hyvä juttu. Luonnonkosmetiikan tuotteet kun saattavat välillä olla olemukseltaan vähän omalaatuisia. Lisäksi se puhdistaa myös silmämeikin (vaikka tällaista en toki suosittele kenellekään, hyi hyi!) eikä kuivata ihoa sanottavasti. Tässä ei mielestäni ole mitään voimakasta tuoksua, ehkä hieman sellainen luonnonkosmetiikalle tyypillinen yrttinen häivähdys vain.

Puhdistusgeeliä mulla on mennyt jo useampi purkki ja nyt talvella edullista kasvojenkuorintaa etsiessä päätin testata samaa sarjaa. Ihana mintunvihreä voidepohjainen kuorinta on tosi hellävarainen. Rakeet ovat pieniä, melko teräviä ja niitä on suht paljon. Kesäiholle kaipaan ehkä jotain tymäkämpää kuorintaa, mutta talvisin tai kuivalle ja herkälle iholle tämä olisi varmasti huippujuttu!

mariloubio_kuorinta.jpg

Marilou Bio on ranskalainen sarja ja sillä on Ecocert-luonnonkosmetiikkasertifikaatti. Tunnusomaista sarjalle on edullinen hinta: ostin omat tuotteeni Ruohonjuuresta, jossa ne maksoivat 6,65 € kappaleelta. Nettiä selailemalla huomasin, että jostain ne irtoavat vielä halvemmalla. Seuraavaksi hotsittaisi testata sarjan kasvovoiteita!

Parasta tässä on mielestäni kuitenkin se, ettei hinta näy itse tuotteessa: pakkaukset ovat kauniita, toimivia eivätkä huuda hippimäistä eleganssia. Myös itse tuotteet tekevät minkä lupaavat. Jos etsii toimivaa luonnonkosmetiikkasarjaa ja hyviä perustuotteita eikä halua maksaa itseään kipeäksi, on tämä mielestäni hyvä valinta! Marilou Bion maahantuojan sivuille pääset tästä.

Oletteko te kokeilleet Marilou Bioa? Mitä olette tykänneet?

Kauneus Iho Testit