Smoothie vuodenajan mukaan

Olen smoothiefanaatikko. Juon yhden joka päivä, toisinaan jopa kaksi tai kolme. Smoothiessa on parasta sen helppous: yhdellä lasillisella saa vatsansa täyteen, aimoannoksen vitamiineja ja parhaassa tapauksessa vielä kunnolla proteiinia ja hyviä rasvoja. Niinä päivinä, kun en jostain syystä pääse blenderin ääreen, jää päivän kasvissaldo usein miinuksen puolelle. Tehopirtelöön kun saa helposti ängettyä monta sataa grammaa marjoja, hedelmiä ja vihanneksia.

Monta vuotta tätä innostusta eläneenä olen myös ehtinyt tehdä syväluotaavaa analyysia smoothiemielitekojen vuosikierrosta.

Keväisin, rantakautta odotellessa kroppa kaipaa vihreitä, puhdistavia smoothieita. Paras vihersmoothie syntyy näin seuraavista ainesosista: yksi banaani, pari sellerinvartta, puolikkaan verigreipin mehu, puolikkaan sitruunan mehu, muutama salaatinlehti ja kourallinen tuoretta persiljaa.

p1010596_0.jpg

Kesällä, kun marjakausi on parhaimmillaan, mansikoista, punaherukoista, vadelmista ja puolukoista valmistuvat kirpeän makeat punaiset smoothiet maistuvat muita paremmilta. Parhaaseen marjasmoothieen tulee desi mansikoita, desi puolukoita, desi punaherukoita ja pehmennykseksi puolikas banaani. Myös basilika sopii loistavasti marjapirtelöihin!

p1020061.jpg

Syksyllä, kun säät kylmenevät ja kesän kevyempi ruokavalio ei enää tunnu riittävän, vetelen paljon rahka-, maito- ja proteiinijauhepohjaisia, täyttäviä smoothieita. Sekoitan blenderissä reilun desilitran maitoa tai rahkaa tai annoksen proteiinijauhetta marjoihin ja hedelmiin ja tarvittaessa ohennan juomaa vielä vedellä tai mehulla. Hyvää tulee!

Talven pimeydessä mieli halajaa banaanista, ananaksesta, mangosta ja sitrushedelmistä valmistuvia, valosta muistuttavia keltaisia smoothieita. Keltaiseen lempparijuomaan tulee banaani, viipale tuoretta ananasta ja vastapuristettu verigreippi.

Hassua, miten tämä vuosikierto on vakiintunut liki kalenterin tarkaksi rutiiniksi. Mikään ei ole varmempi kevään merkki kuin salaatin eksyminen hedelmäsmoothieen. Kaipa tämä on kropan tapa kertoa, mitä se milläkin hetkellä kaipaa. Nyt eletään marja- ja proteiinismoothiekausien rajalla. Punaisia marjoja tekee edelleen mieli, mutta toisaalta kroppa kaipaa jo hieman täyteläisempiäkin juomia. Odotelkoot ne kuitenkin vielä hetken, nyt nautitaan vielä kesästä ja pian käsillä olevasta puolukka-ajasta!

Oletteko te huomanneet samanlaisia vuodenajasta riippuvaisia mielitekoja?

Hyvinvointi Liikunta Mieli

30 päivän haaste: iloiset asiat

Tykkään kovasti brittiläisistä naistenlehdistä. Niin hömppänä ja turhana kuin niitä voisi pitääkin, ovat ne omalle epäkypsälle mielenlaadulleni mitä parhainta viihdettä ja toisinaan jopa inspiroivaa luettavaa. Lempparini on Glamour, jonka luen liki kuukausittain. Siitäpä löysin teeman uudelle 30 päivän haasteellenikin. 

Tämänhetkinen elämänrytmini on melko hektinen. Tahti ei ole niin kova, että stressaisin, mutta kuitenkin sellainen, ettei kaikkiin kivoihin asioihin ehdi kiinnittää huomiota niin paljon kuin toivoisi. Lisäksi perisyntini on tulevan ja menneen ajattelu, jolloin hetkessä eläminen unohtuu valitettavan usein. Glamourin confidence boost -aiheinen artikkeli tarjosi vinkin, joka muodostaa pohjan omalle haasteelleni: tavoitteena on kirjoittaa joka ilta ylös (ainakin) yksi asia, joka sinä päivänä tuotti iloa

Seuraavan 30 päivän aikana kokoan siis itselleni listan kivoista asioista, joita minulle tapahtuu. Eräänlainen kiitollisuuspäiväkirja siis. Tavoitteena on oppia kiinnittämään enemmän huomiota elämän iloisiin puoliin ja elämään paremmin hetkessä. Parhaassa tapauksessa jokailtainen päivän läpikäynti ja hyvien juttujen ajattelu parantaa elämänlaatua pysyvästi! Jatkossa lista toiminee myös piristäjänä niinä hetkinä, kun mitään hyvää ei elämästä yksinkertaisesti tunnu löytyvän. Ehkäpä jopa jaan tuon listan täällä 🙂 

Jos oma elämäsi tuntuu liian kovatahtiselta, harmaalta tai paikallaan junnaavalta, haastan sinut kokeilemaan samaa! 

balloons.jpg

Suhteet Oma elämä Mieli