Vartaloiloa

Nyt paleon myötä olen havainnut erään faktan: mitä parempi olo, sitä paremmalta näytän. Ainakin siis omissa silmissäni, ja sehän se on tärkein mittari. Olen laihtunut tällä kokeilulla pari kiloa, vaikka ailahteleva elämäntilanne on pakottanut antanut tekosyyn vedellä välillä ruokaa vähän paleon ohikin. ”Muutaman” kauraleipäpalan ja minipizzan jälkeen olo ei ole hehkuva ja kevyt vaan tukkoinen, ahdistunut ja epäonnistunut.

En nyt tarkoita tällä sitä, etteikö joskus saisi poiketa kaidalta polulta ja herkutella. Päinvastoin, se on joskus mielenterveyden kannalta välttämätöntä, se pitää vain tehdä oikeista syistä: juhlissa tai palkintona hyvin menneen viikon jälkeen, ei yrityksenä parantaa muuten paskaa oloa tukkimalla naamansa roskalla.  Note to self: SE EI TOIMI!

Luin viikolla Eeva Kolun mainion kirjoituksen naisten vartalokriiseilystä. Se on pyörinyt mielessäni siitä lähtien ja herättänyt paljon ajatuksia. Kyllä, naiset haukkuvat itseään liikaa. Kyllä, myös silloin, kun ei oikeasti olisi mitään syytä valittaa. Kyllä, ikävät puheet herättävät ikäviä ajatuksia ja pikkuhiljaa sitä alkaa uskoa yhä voimakkaammin omiin sanomisiinsa.

On mukava ajatus, että itsensä hyväksyminen aloittaa ketjureaktion, jonka myötä muutkin asiat alkavat sujua. Liian usein tarkkaa ruokavaliota noudattavat tai kovasti treenaavat leimataan tiukkapipoisiksi kontrollifriikeiksi. En kuitenkaan usko, että ainoa tapa osoittaa hellyyttä ja hyväksyntää omaa vartaloa on syödä mitä mieleen juolahtaa. Itselle esimerkiksi tämä paleokokeilu tuli mieleen nimenomaan hellyydestä omaa vartaloa kohtaan: halusin tarjota sille ravintoa, jota se pystyy hyödyntämään ja jonka avulla se pystyy toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Saatan ehkä joutua kieltäytymään joistain mieliteoistani, mutta kroppani kiittää minua siitä.

Se, ettei vatsani oireile, ihoni kuki ja pääni ole sumuinen, tuottaa minulle iloa. Se, että vartaloni näyttää samalla paremmalta, tuottaa minulle myöskin iloa. Mitä enemmän vartaloni tuottaa minulle iloa, sitä enemmän kehun sitä. Ja sitä enemmän alan uskoa omiin ajatuksiini. Positiivinen oravanpyörä toiminnassa parhaimmillaan!

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli