1. kuukauden muutoskuvat

Blogin päivitys ei onnistu ollenkaan sitä tahtia, mitä ehkä kuvittelin, mutta koitan päästä tänne kuitenkin aina välillä raportoimaan. Jos haluat seurata elämääni ja laihdutusmatkaani reaaliaikaisemmin niin suosittelen Instagramia, sieltä löytyy @herkkupepunpaivakirja.

Viime viikolla aina, kun vauva nukkui, koitin jollain tapaa edistää ristiäisvalmisteluja. Perjantaina meille tuli Helsinginkummit viikonlopuksi ja lauantaina oli juhlat. Viikko oli vähän stressaava, mutta kaikki meni paremmin, kuin olisin osannut odottaa. Kirjoittelen vauvan kuulumisia vähän enemmän omassa postauksessaan, sillä nyt on aika täräyttää ensimmäisen kuukauden muutoskuvat kehiin. Mittoja en muistanut perjantaina ottaa, joten ajattelin, että verrataan niitä sitten kahden kuukauden jälkeen. Painoeroa näiden kuvien välillä on 3 kg.

Ja jos nyt totta puhutaan, niin eihän se kolme kiloa näin isossa vartalossa vielä ihan hirveästi näy. Ensin jo mietin, etten halua edes laittaa näitä kuvia, mutta sitten tulin järkiini. Nämä ovat vasta ensimmäisen kuukauden kuvat ja kuukausia tulee paljon lisää. Varmasti muutostakin alkaa pikkuhiljaa näkyä enemmän. Sivukuvassa huomaan, että maha ei ole enää ihan niin pyöreä. Takaapäin otetussa kuvassa taas housut ja rintsikat ovat vähän eri tavalla, joten miltei näyttää kuin makkaroita olisi enemmän tuoreemmassa kuvassa. Etukuvasta en huomaa juuri muuta muutosta kuin rusketuksen katoamisen rintakehästä. Mutta muutoshan se on sekin!

Viimeisen viikon aikana (keskiviikosta keskiviikkoon) painoni oli pudonnut kokonaisen kilon. Yhteensä viidessä viikossa lähtenyt nyt siis 4 kg ja paino on tällä hetkellä tasan 109 kg. Tämä oli yllätys, sillä ristiäisherkkuja on kyllä tullut syötyä isolla kädellä ja useampi suklaapatukka sekä pitsakin on uponnut. Tämän lisäksi kuitenkin myös kasviksia, hedelmiä, puuroa, leipää, rahkaa, jugurttia ja tavallista kotiruokaa. Lisäksi olen touhunnut paljon täällä kotona siivoilujen merkeissä ja lenkkeillytkin jälleen paljon ja myös aiempaa pidempiä lenkkejä. Useampia noin 7 km lenkkejä ja sunnuntaina tehtiin mieheni ja ystäviemme kanssa miltei 9 kilometrin lenkki. Tuon lenkin aikana sateli myös ensilumi, joka tosin on jo sulanut pois.

Palataan tämän viikon aikana vielä niihin vauvakuulumisiin. Mukavaa viikon jatkoa!

<3: Herkkupeppu

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys