-10kg kolmessa kuukaudessa!

Pääsinhän minä viimein hehkuttamaan teille tätä saavutustani! Eilen minulle tulikin 12h työpäivä, jonka jälkeen en vain kyennyt kuin saunaan ja sen jälkeen köllähdin tabletti kainalossa sänkyyn katsomaan Maajussille morsiamen ja sitten unten maille. Olen nyt panostanut yöuniin, sillä niiden vähyys ei yhtään helpota tätä kohtuu stressaavaa syksyä. Ja viikonlopun aikana tuli kyllä unta tankattuakin ja näköjään jatkoin ihan kiitettävällä tasolla myös eilen. Mutta siis, perinteinen vaakapostaus onkin nyt tässä, poikkeuksellisesti tiistaina. 1.8.2016 vaaka näytti 103,0kg ja 1.11.2016 saman vaakan näytössä keikkui 93,0kg. Tarkka tyttö, minkä sille mahtaa! Oon kyllä niin tyytyväinen, ei kai tässä muutakaan voi. 

Ja miten se on onnistunut? Jättämällä pois ns. perinteiset herkuiksi luokiteltavat asiat ja roskaruuan (harmaalla alueella olen kyllä ollut muutamaan otteeseen) sekä alkoholin. Yhtäkään kaloria en ole laskenut, minkään lapun mukaan en ole syönyt, enkä syömisiäni ylös kirjaillut. Paitsi tänne blogiin välillä kuvien muodossa. Toki tässä vuosien varrella on tullut noita edellä mainitsemianikin asioita harrastettua, minkä vuoksi sitä tietoa esimerkiksi ruoka-aineiden energiasisällöistä on jo sen verran, että asiat tulevat jo jokseenkin selkärangasta. Mutta eivät silti riittävästi, koska edelleen ylikiloja kannan mukanani. Mutta pointtina, että niin kliseeltä kuin se kuulostaakin niin oman kehon kuunteleminen on se mun juttu ja se jonka haluan oppia yhä paremmin. En halua tuntea ähkyä, kylläisyyden tunnetta kyllä. En halua olla turvoksissa, en halua ällöä oloa syönnin jälkeen jne. 

Toki välillä matkan varrella tulee erilaisia mielihaluja. Mutta hei, ne ovat todellakin mielihaluja, eli täysin irrallisia oman kehon kuuntelemisen näkökulmasta. En missään nimessä tule elämään loppu elämääni ilman näitä nyt boikotoimiani asioita, mutta kivijalka täytyy nyt rakentaa hyvin, jotta on vara lähteä laittamaan erikoistiiliä päälle. Aika kehno vertauskuva, mutta semmoisella matkalla tässä ollaan. 13,1 kg tavoitteeseen, joka on ensimmäisen kerran asetettu jo vuonna 2011. Tosin silloin 36 kiloa painavampana se oli enemmänkin haave, nyt elokuun alusta alkaen se on ollut nimenomaan tavoite. Tavoite, joka ei tunnu enää niin mahdottomalta saavuttaa. 

Kuukausikuvatkin tulevat tällä viikolla taas eetteriin, niin pääsette tsiigailemaan, miltä se 10 kiloa keveämpi varsi tällä hetkellä näyttääkään!

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys