Raskaana reilusti ylipainoisena, osa 2

Kirjoittelin täällä ensimmäisen osan ajatuksistani raskaudesta ylipainoisena ja siitä miten koen terveydenhuollossa ylipainooni suhtauduttaneen. Tuo ensimmäinen osa keskittyi ihan alun tunnelmiin ja ensimmäiseen neuvolakäyntiini, kun taas tässä toisessa osassa aion paneutua myöhempiin raskauden aikaisiin tuntemuksiin ja tilanteisiin.

Neuvolakäyntejä on ensimmäisen puolen vuoden ajan noin kerran kuussa ja sen jälkeen kahden viikon välein. Puntarille on siis tullut astuttua neuvolatädin luona useita kertoja raskauden aikana. Ja niin kuin monessa muussakin asiassa, kun toistoja tulee, asia helpottuu. Nolous omasta painosta väheni, eikä pelkästään toistojen vuoksi, vaan sen ansiosta, että painoon suhtauduttiin neutraalisti, eikä sitä oikeastaan kommentoitu. Yhdellä kerralla, olisiko ollut maalis-huhtikuun neuvolakäynnillä paino oli humahtanut jopa 3 kg ylöspäin, mutta sitäkään ei pidetty epänormaalina ja seuraavilla kerroilla tilanne tasaantui ja painoa on tullut maksimissaan kilon verran per käyntiväli, joskus vähemmänkin.

Neuvola- ja ultrakäynneistä tulee omakantaan raportit, joissa kuvataan minua ja tapaamisella tehtyjä asioita. Lääkärien kirjoittamissa raporteissa törmäsin itselleni ihan uuteen termiin, obesiteetti. Ja kohdallani kyseessä oli vielä runsas obesiteetti. Tämä tarkoittaa lääkäritermeillä lihavuutta. Varmasti vuosien varrella aiemmissakin lääkäriraporteissa on tuota termiä käytetty, mutta se on mennyt minulta ihan ohi. Aluksi se tuntui ikävältä lukea toistuvana minua kuvailevana ja määrittelevänä terminä, mutta sitten ajattelin, että faktahan se vain on. Lisäksi siellä on kuvattu minua perusterveeksi, hyväntuuliseksi ja niin edelleen. Olen siis paljon muutakin kuin obesiteettini.

Minulta on vuosien varrella otettu aika ajoin labrakokeita ja veriarvoni ovat aina olleet ihan normaalit, jopa hyvät. Silti jännitin, että onkohan raskaus, ylipaino ja vähäisempi liikunta saanut kehoni huonompaan vointiin ja onkohan minulla raskausdiabetes. Kuulun riskiryhmään, joten minulle tehtiin sokerirasitustesti ensimmäisen kerran viikolla 16. Ilokseni sain kuitenkin kuulla, että arvoni olivat todella hyvät (4.4, 4.5 ja 4.3). Tuohon aikaan minulla oli kuitenkin aika paljon päänsärkyä, josta mainitsin rakenneultrakäynnillä lääkärille. Hän kysyi olinko seurannut verenpaineitani ja kerroin näin tehneeni ja niiden olleen normaalit. Hän sanoi, että päänsärky voisi johtua myös sokereista. Kerroin, että tulokseni sokerirasituksesta olivat olleet todella hyvät. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että koska tuo keskimmäinen, sokerilitkun juomisen jälkeen mitattu arvo oli noin vähän isompi kuin muut, voisi sekin viitata siihen, etteivät sokerini pelitä normaalisti. Hän ohjasi minut diabeteshoitajalle, joka otti minut vastaan heti ultrauksen jälkeen.

Diabeteshoitaja avasi terveyskorttini tietokoneelta ja hämmästeli, miksi olen hänen luonaan, kun sokerirasitusarvoni ovat olleet niin hyvät. Kerroin, mitä lääkäri oli testituloksista tuumannut ja näytti siltä, että hän purskahtaa nauruun. Lääkäri oli siis sitä mieltä, että minun olisi hyvä tehdä kahden viikon ajan kotimittausta sokeriarvoistani, jotta nähtäisiin paremmin, pysyvätkö sokerini sallituissa rajoissa. No, hoitaja ohjeisti minut lääkärin toivomalla tavalla kotimittauksiin ja itsekin ajattelin, että eihän siitä nyt haittaakaan ole ja hyvähän se on, että asioita seurataan. Vaikka toisaalta takaraivossani kyti, etten takuulla olisi tämän diabeteshoitajan tuolissa, ellen olisi ylipainoinen.Kotimittauksissa arvot olivat hyvin hallinnassa, niin kuin sokerirasituksen tuloksistakin pystyi päättelemään. Päänsäryn syytä tutkittiin vielä labrakokeissa pienellä verenkuvalla ja sieltä kävi ilmi, että ferritiiniarvoni ovat matalat, joten rautakuuri oli se, joka lopulta vei päänsärkyni pois.

Neuvolakäynnillä neuvolatätini huomasi tiedoistani, että minulla on ollut sokereiden kotimittaukset. Hän totesi, että sitten minun ei varmastikaan tarvitse mennä uudelleen sokerirasitustestiin, mutta lääkäri oli asiasta eri mieltä ja kävin sokerirasituksessa uudelleen kesäkuussa ja tulokset olivat edelleen hyvät (4.4, 5.8 ja 4.4). Ultrakäynnillä lääkäri kysyi, olenko tyytyväinen sokerirasitustuloksiini. Hämmentyneenä kysymyksestä totesin, että  ei kai niihin muuta voi olla kuin tyytyväinen, kun ovat hyvin viitearvoissa. Tähän lääkäri ei sanonut oikein mitään. Minusta on siis hyvä, että asioita seurataan ja tuo lääkäri on pääasiassa ollut täysin asiallinen, mukava ja ystävällinenkin, mutta kyllä minulla sellainen olo on, että nämä keskustelut kumpuavat ylipainostani, enkä esim. ole saanut kehuvia tai kannustavia kommentteja siitä, että vointini ja tutkimustulokseni ovat hyvät ylipainosta huolimatta. Itse olen siihen seikkaan nimittäin äärimmäisen tyytyväinen.

Yksi asia vielä, johon ylipaino on vaikuttanut, on sikiön näkyvyys ultraäänitutkimuksissa. Koska rasvakerrosta on mahassa runsaasti, on lääkäri joutunut välillä pyytämään minun vaihtelemaan asentoa tutkimuspedillä, pitelemään vatsamakkaroitani eri asennoissa ja todennut näkyvyyden olevan paikoitellen hyvin heikko. En ole ottanut tästä itseeni, mutta totta kai näissä tilanteissa on tullut harmitus siitä, että minun takiani vauvaani ei saada tutkittua yhtä hyvin kuin normaalipainoisten vauvoja. Kaikki tarvittava tutkimuksista ilmeisesti on kuitenkin aina saatu selville, mutta myös tuolla omakannan kirjoituksissa painotetaan näkyvyyden olleen paikoitellen hyvin heikko. Vauvaa on kuitenkin ultrattu useampaan otteeseen ja hänen kasvettua on näkymät tietysti parantuneet ja uskon kyllä kaiken olevan hyvin.

Mutta sellaisia kokemuksia minulla siitä, miten ylipainoni on vaikuttanut raskaudenaikaisiin tutkimuksiin, toimenpiteisiin ja ylipäätään suhtautumiseeni. Mitä ajatuksia tämä herättää? Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?

<3: Herkkupeppu