Mitä tänään syötäisiin?
No, ei ainakaan näitä herkkuja, joita tällä viikolla olisi ollut tarjolla. Pullapainotteinen viikko! Vähän jo harkitsin, että olisiko tuollaisen Elovena välipalakeksin voinut maistaa, mutta onneksi tsekkasin tuotesisällön. ”Terveellisessä” välipalakeksissä, joita tietääkseni usein lapsillekin tarjoillaan, on sokeria 18g/100g, eli miltei viidennes. Päätyi siis herkkukuvien joukkoon, eikä Herkkupepun suuhun.
Sen sijaan tänä sunnuntaina on syöty kesäkurpitsalasagnea! Tämä oli itseasiassa miehen idea. Kiva kokeilla kokkailla hieman kevyempiä ruokia. Tällaisessa lasagnessa myös kasviskiintiö tulee täyteen huomaamatta, eikä edes kylkiäissalaattia tarvinnut.
Viipaloin kesäkurpitsan, raastoin porkkanat, paistoin jauhelihan ja keitin kastikkeen Knorrin Lasagnemix-pussista, johon lisättiin vain vettä ja maitoa. Lisäksi pilkoin kastikkeen sekaan pari tomaattia.
Kasailin ainekset vuokaan ja laitoin väleihin myös vähän raejuustoa. Sitten uuniin 40 minuutiksi 200 asteeseen ja voilà!
Eräässä ohjeessa vetäytymisajaksi suositeltiin 10 minuuttia, mutta tälle lasagnelle ei olisi tainnut riittää edes 10 tuntia, ”lientä” oli sen verran paljon. Syötiin kuitenkin kosteat, mutta maistuvat annokset, jonka jälkeen kauhoin ylimääräiset nesteet pois. Huomenna varmaan maistuvan lisäksi myös vähän kiinteämpää sapuskaa.