Maanantai

Tänään mulla on ollu niin maanantai. Siis NIIN maanantai. Kuinka monta asiaa voikaan ärsyttää/mennä pieleen vaan yhden päivän aikana.

– Painoin torkkua yhden kerran enemmän kuin normaalisti ja nukuin 10 minuuttia pidempään. Minuuttiaikataulutettuun aamuunihan tämä ei oikein sovi ja mitä muuta tästä seuraakaan kuin kiire.

– Menin ensi töikseni vaakalle ja se näytti kilon vähemmän kuin viime maanantaina. Mutta puoli kiloa enemmän kuin eilen…

– Aamun ankeuden lohdutukseksi hipsin tauolla lähikauppaan ostamaan eneergiajuomaa (paheeni, en ollutkaan vielä kertonut tästä). Enkä mitä tahansa energiajuomaa, vaan lemppariani Rodeo lightia. Hylly oli kuitenkin tyhjä ja jouduin tyytymään vihreään Ediin.

– Työpäivän aikana tuli niin monta juttua, joissa tuntui, ettei vaan repeä joka paikkaan. Lisäksi myös työkavereilla oli ”niin maanantai”, joten fiilis oli koko päivän ajan aika nihkeä.

– Menin töihin työkaverin kyydillä ja hänen työreissunsa oli venähtänyt, minkä vuoksi jouduin iltapäivällä odottelemaan häntä ulkona sateessa melkein puoli tuntia, ennen kuin päästiin lähtemään kotiin.

– Söin töistä tultuani viikonlopulta jäänyttä spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa. Spagetit oli mennyt ihan kuiviksi koppuroiksi ja tomaattikastiketta ei juuri ollut noiden koppuroiden kostukkeeksi. Lisäksi poltin suuni.

– Mun lonkankoukistaja kipeyty lauantain lenkillä jotenkin tosi pahasti ja on kipeä edelleen. Illan ohjelmassa ei siis ole pään tuuletusta liikunnan parissa.

Mutta toisaalta, kun ajattelee…

+ Ehdin aamulla kuitenkin aivan oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan, torkuttamisesta huolimatta.

+ Kilo pudotusta viikossa on just hyvä tahti! Sehän on se mun tavote! Hyvä minä! Ja kolmessa viikossa on pudonnut jo yhteensä 3,9kg. 

+ Vihreä Edi on oikeesti ihan jees, en kai muuten olis sitä lipittänyt.

+ Mulla on ylipäätään työpaikka ja yleensä viihdyn siellä aivan hyvin. 

+ Mulla on ihana työkaveri, joka ihan hyvää hyvyyttään ottaa mua kyytiin. Lisäksi mulla oli sekä kumpparit, vedenpitävä takki että sateenvarjo, joten ei se keli oikeasti edes haitannut. 

+ Ruoka oli valmiina, kun tulin nälissäni kotiin, eikä tarvinut pahantuulisena alkaa kokkaamaan.

+ Nytpä on hyvin aikaa sitten tehdä vaihteeksi jotain muuta liikunnan sijaan: kirjoitella blogia, katsoa sarjoja tai lukea kirjaa. Ei aina tarvi olla sykkimässä pää kolmantena jalkana. Voi yrittää löytää uusia tapoja nollata. Ja nyt, kun malttaa levätä niin vaiva ei (toivottavasti) pahene.

Niin, saman asian voi ajatella niin monelta kantilta. Tänään olen kyllä syyllistynyt ajattelemaan ne hyvin pitkälti tuolta miinus-puolelta, mutta nyt, kun nuo plussat kirjoitti auki niin ne tuntuu paljon konkreettisemmilta. Asiat vois olla paljon huonomminkin. 

Jos siellä on muita maanantain kanssa taistelleita niin jaxuhali teille Herkkupepulta!

 

PS. Pääseekö tuo jaxuhali-sana jonkun tän päivän ärsytyslistalle?!

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään