Isyysloma loppuu – uusi arki edessä taas ja sekös jännittää
Tässä mun äitiyslomassa, jota olen pian kaksi kuukautta viettänyt on ollut erilaisia vaiheita. Ensin oli vaihe, kun olen itsekseni kotosalla ja vauva on vasta vatsassa ja ihmettelen, että mitä minä tällä kaikella ajalla oikein tekisin. No, jatkan esimerkiksi blogin kirjoittamista parin vuoden tauon jälkeen. Sitten vauva syntyi kolmisen viikkoa sitten, mullisti koko arjen ihanuudellaan, mutta tietyllä tapaa myös yllätti intensiivisyydellään. Vaikka vauva nukkuu paljon, tuntuu silti, ettei ajatukset oikein irrottaudu muuhun ja mitään muuta vauvanhoidon ja pienten kotiaskareiden lisäksi ei tahdo saada aikaan. Mieheni on ollut tämän kolme viikkoa isyyslomalla ja olemme olleet koko tuon ajan kotona ja opetelleet uutta elämäntapaa. Nyt hän menee maanantaina töihin ja tuntuu, että taas ollaan uuden edessä. Ja minua vähän jännittää.
Emme ole vielä käyneet vauvan kanssa vaunulenkkien yhteydessä tehtyjen kauppareissujen lisäksi muualla kuin kahdesti verikokeissa, mutta tänään menemme käymään kummityttöni synttäreillä iltapäivällä. En halua jumittua vauvan kanssa neljän seinään sisään, joten tätä lähtemistä tulee kyllä alkaa harjoitella. Ensi viikolla olisikin tarkoitus lähteä kokeilemaan Esikko-kerhoa. En ole imettänyt vielä missään muualla kuin kotona, ja vaikka etukäteen ajattelin, ettei se ole minulle mikään big deal, niin nyt sekin on alkanut jännittää. Pääsääntöisesti imetys onnistuu hyvin, mutta joskus vauva saa jonkinlaisia ”tissiraivareita”, jos nälkä on yltynyt tosi kovaksi ja vetää helposti maitoa henkeen yskien ja itkien. Ja taas tullaan tähän ajatukseen: mitä kaikki ajattelevat? Että eikö tuo osaa edes imettää lastaan? Vaikka järkeni sanookin, että ei näin ole ja jos on, niin sillä ei ole mitään väliä, mutta silti nämä ajatukset vaivaavat.
Vauvalla ei myöskään ole vielä minkäänlaista rytmiä hereilläolon ja nukkumisen suhteen ja hän viihtyy hereillä ollessaan vaunuissa huonosti. Hän ei juuri huoli tuttia itkuunsa, paitsi juuri vaunutellessa sillä on saanut häntä hiljennettyä, mutta tutti tipahtelee kyllä suusta jatkuvasti. Ystävien luokse kylään lähteminen ei niinkään jännitä, eikä oikeastaan se Esikko-kerhokaan, koska tiedän, että siellä on ihmisiä, jotka varmasti ymmärtävät, joten ehkä aloitan niistä. Eräs kaverini kysyi meitä myös kaupunginkirjaston Vauvakinoon ensi viikolla, mutta siihen en tunne vielä olevani valmis. Siellä menee useita tunteja, ollaan koko ajan julkisella paikalla ja siellä on paljon muitakin ihmisiä kuin vauvailijoita. Ja kirjastossa! Jossa osa haluaa rauhaa ja hiljaisuutta. On varmasti tyhmää kasvatella itselleen mörköjä, mutta haluan kuitenkin alkaa harjoitella vauvan kanssa kulkemista pikku hiljaa.
Bussilla saa myös liikkua vaunujen kanssa ilmaiseksi ja se on myös asia, jota haluan pian kokeilla. Siinäkin vaan mennään bussiaikataulujen, ei vauvan aikataulujen mukaan. Vaikka toki busseja tulee aina seuraava, joten ei siitäkään taida kannattaa stressiä ottaa. Ja haluan totuttaa sekä vauvani, että itseni siihen, että teemme asioita ja liikumme omatoimisesti. Bussissa voin sentään lohdutella vauvaani jos hän itkee, kun taas autolla liikkuessamme hän saattaa huutaa takapenkillä minun ajaessani autoa, jolloin en voi tehdä oikein mitään – vaikkakaan silloin ei muut ihmiset ole kuulemassa ja häiriintymässä.
Tähän uuteen elämänvaiheeseen pitäisi nyt saada liitettyä myös nämä kaipaamani terveellisemmät elämäntavat. Niihin kuuluu se, että mieheni ollessa töissä syön aamupalan, lounaan ja ehkä jopa välipalan. Nämä kaikki ateriat eivät voi olla leipää ja rahkaa, vaan haluan syödä kaksi kunnollista ruokaa (ainakin miltei) päivittäin. Koitan tässä viikonlopun aikana karistaa turhat pelot ja jännitykset ja lähteä positiivisin mielin harjoittelemaan uusia asioita ja uutta arkea. Tulen sitten tietysti raportoimaan, miten homma lähtee sujumaan. Wish me luck!
Onko muut painineet samanlaisten ajatusten kanssa joskus?
<3: Herkkupeppu