Hyviä juttuja tänään

Olen tänään jotenkin erityisen hyvällä mielellä. Kello on vasta 13.22 ja tähän päivään on sisältynyt jo niin paljon kivoja juttuja, että ajattelin kertoa niistä teillekin.

  • Vauva nukkui viime yönä 21.30-8.30 heräten kahdesti syömään. Tämä oli nyt toinen ilta peräkkäin, kun nukkumaanmenoaika oli tuo ja se olisi meille vanhemmille erittäin mieluinen. Valvoimme itse vielä tunteroisen vauvan nukahdettua ja saimme mitä mainioimmat yöunet. Uskomatonta, mutta nukun tässä vauva-arjessa ainakin tällä hetkellä enemmän kuin arkisin töissä käydessäni, eikä enää ole tarvinnut ottaa päikkäreitäkään.
  • Vauva on alkanut viihtyä aiempaa huomattavasti paremmin lattialla ja sitterissä ja sain syötyä aamupalan ja laittauduttua vauvan hengaillessa leluja tutkien.
  • Sain eilen Mutsis on -blogin Emilian instastorysta vinkin KappAhlin imetysliiveistä ja siellä sattui olemaan tänään vielä -25% alet kaikesta (paitsi ei koskaan Newbieistä) niin kävin ostamassa tuon kahden liivin setin ja ne tuntui niin hyvältä päällä ja hintaakin jäi vaan 22,45 €. Mahtavaa. Toiset oli mustat ja toiset ihanan marjapuuronpinkit.
  • Minulla oli lounastreffit serkkuni kanssa Picnicissä. En ollut ennen käynyt siellä lounaalla, mutta uuniperunat lämminsavulohella, fetalla, salaatilla ja jollain superhyvällä kastikkeella oli todella herkullista. Kokis vielä kylkeen niin ai että.
  • Vaikka vauva heräsi juuri saatuani lounaslautasen eteeni, hän pötkötteli vaunuissa tyytyväisenä katsellen ja äiti sai silti syödä rauhassa. Ihana kulta.
  • Kävimme tuolla ostos-/lounasreissulla bussilla ja sekä meno- että tulomatkalla ehdin muutamien juoksuaskelten voimin juuri ja juuri bussiin. Eihän se vakavaa olisi vaikka ei ehtisikään, sillä seuraava bussi tulee yleensä melko pian, mutta silti odotusajan minimoimisesta tulee aina hyvä fiilis.
  • Ulkona on sadesää, mikä harmitti aamulla aika paljon, koska olen niin nauttinut kauniista talvisäistä, mutta koska tänään näen hopeareunuksen kaikessa, niin myös tässä asiassa. Koska keli on niin huono, voin hyvällä omalla tunnolla lenkkeilyn sijaan chillailla sisällä ja laitella esim. jo parin viikon ajan haaveilemani jouluvalot paikalleen. Lenkit on siis mitä ihanin ohjelmanumero päiviimme, mutta vaihtelu virkistää.
  • Aloitin maanantaina Home by Jutta -kotitreenit ja tänään illalla on ohjelmassa HIIT-jumppa. Varmasti joudun vielä soveltamaan ja tekemään hieman kevyemmin, mutta ihanaa päästä hikoilemaan ja sen jälkeen saunaan. Tämä Home by Jutta -valmennus kestää vuoden loppuun saakka, joten salille palaankin sitten joskus ensi vuoden puolella. Kiinnostaako ketään kuulla enemmän kokemuksia tästä?

Melkoisesti hyviä juttuja siis tässä torstaissa! Mitäs sun päivään?

<3: Herkkupeppu

Perhe Vanhemmuus Ajattelin tänään Ostokset