2. kuukauden muutoskuvat

Noniin, yli kaksi kuukautta on jo projektia takana ja eilen oli jälleen kuukausikuvien aika. Ensimmäisen kuukauden kuvissa muutos oli niin valtaisa, että odotukset oli korkealla. Virhe, ei olisi kannattanut odottaa liikoja, sillä nämä kuvat vierekkäin asetellessani tuntui, että eihän tässä ole muutosta lainkaan. Toki kuvien välillä onkin eroa vain kolmen kilon verran, mutta silti odotin enempää. Kuvat on armottomat! Mitä mieltä te olette, huomaako muutosta? 

4.10.16 (3).jpg

4.10.16 (2).jpg

4.10.16 (1).jpg

Toki kuvat eivät ole täysin vertailukelpoisia sillä nuo mustat sukathan hoikentavat huomattavasti. Omasta mielestäni sivuprofiilista huomaa, että reidet on ehkä vähän kaventuneet. Mutta täytyy myöntää, että kuvien oton jälkeen tuli sellainen olo, että eiii, mää näytän edelleen ihan hirveeltä. Oon jo melko tyytyväinen siihen, miltä näytän vaatteet päällä, mutta tää asu ei imartele kyllä lainkaan. No, lisätsemppiä näistä ainakin saa, sillä jäin janoamaan kuvia, joissa tulokset näkyy. Ehkä ensi kuussa taas!

Oon hairahtanut muutenkin vähän stressaamisen tielle myös tämän laihdutuksen suhteen. Mulla on elämässä tällä hetkellä paljon muitakin muutoksia, jotka liittyvät niin asumiseen, töihin kuin uusiin opintoihinkin ja näiden kaikkien muutosten yhdistelmässä tasapainoilu on viime aikoina tuntunut hyvin haastavalta. Eilen vietin kuitenkin täydellisen rentouttavan illan, sillä näiden kuvien ottamisen jälkeen menin ystävälleni hierontaan (joka käy samalla terapiasta, kun saa jutella rauhassa), sen jälkeen sauna ja pitkät yöunet. Stressi on vaikuttanut myös nukkumiseeni, sillä yleensä nukun todella hyvin, mutta viime aikoina tilanne on ollut eri. Viime yönä sain kuitenkin oikein levolliset ja sikeät unet, joilta heräsin pirteänä jo ennen kellon soittoa, ihana tunne. 

Mutta matka jatkuu, olisi kiva kuulla jos mulla on jossain päin maailmaa matkaseuralaisia, ilmiantakaa itsenne! :) 

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.