Plussaviikon maanantaiterkut

Siinäpäs se tulikin jo otsikossa kerrottua tämän maanantain pääuutinen: 300g plussaa, paino 92,4kg. Mutta täytyy sanoa, että tuo viime viikko ei ollut kyllä mikään helppo. Ensinnäkin pidin totaalisen lepoviikon liikunnasta, koska haluaisin, että tuo minulle niin tärkeä nivuseni tulisi lopultakin täysin kuntoon, eikä oikuttelisi toistuvasti pienten taukoilujen jälkeen. Lisäksi meillä oli muuttohärdelli tiistai-illan ja olimme uudessa väliaikakämpässämme klo 22.30. Yöunet jäi monena yönä aika lyhyeksi ja se ei kyllä ainakaan tue laihdutusta. Keskiviikkoiltana sen sijaan otin Norskin siivet alleni ja lähdin taas Helsinkiin opiskelureissulle. Lento oli noin puolitoista tuntia myöhässä, joten majapaikassani olin tuonakin iltana klo 22.30. Lauantai-iltana saavuin taas kotikonnuille, klo 22.30. Melko pitkiä ja raskaita päiviä siis ollut, eikä laihdutus ole ollut ykkösajatus mielen päällä. Eikä näin voi aina ollakkaan, tämä on elämää, eikä mikään Suurin pudottaja-leiri. 

iltapala.jpg

Nyt kuitenkin uutta viikkoa kohti, toivottavasti ehdin kirjoitella teillekin jotain muutakin kuin näitä ainaisia maanantaipostauksia, kunhan tämä tilanne tästä vähän tasoittuu. Kuvituksena tällä kertaa vaihtelun vuoksi maanantain iltapala. Leivoin eilen illalla herkullisia sämpylöitä, jotka turvottivat kyllä sen verran, että tuo plussaus ei sinänsä ole mikään ihme. Ehkä silläkin on osasyynsä, että niitä piti syödä kolme, koska olivat tuoreena niin pirun hyviä. Mikä kohtuus? No, joskus tulee pikku ylilyöntejä, mutta onneksi aina tulee maanantai! Ja alle kuusi viikkoa jouluun, iik. Jos ei muuta niin viimeistään silloin painoni alkaa kasilla ja toivottavasti se on silloin kasin puolella jo ihan turvallisesti. Erikoisviikon jälkeen taas arkeen kiinni ja tänään kävinkin taas treenaamassa ihan lempitreenin, eli ohjatun funktionaalisen kiertoharjoittelun. Ehdin ennen sitä lämmitellä crossarilla 15 minsaa ja sitten reilu puolen tunnin toiminnallinen jumppa päälle niin kyllä endorfiinit jylläs. Ihanaa! Nyt pidän pari lepopäivää, jotta keho palautuisi ja nivunen ei ärtyisi heti uudelleen.

Mites siellä menee? Onko teillä yhtään tasasempaa arkea kuin meikäläisellä?

PS. Tänään oli myös työpaikalla herkkupöytä katettu, sillä tarjolla oli pizzaa (pizzerian rasvamättöpizzaa, ei mitään omatekosta), täytekakkua ja pullaa! Pahoittelen, ettei ole kuvatodistetta. Pyrin olemaan ottamatta edes mielikuvia verkkokalvoille, sillä näin viikonloppuna jo unta irtokarkeista. Irtokarkkivalikoimissa oli tarjolla fudgeja, joiden toinen puoli oli lakritsafudgea ja toinen sitä normaalia toffeeta, siis vitsi mikä innovaatio. Joulun välipäivät herkkulakosta taitaa tulla todella tarpeeseen…

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys