Herkkupepun avautuminen
Noniin, täällä sitä nyt ollaan tunnustusten äärellä. Vaikka itsellä mieli on jo takaisin terveellisessä elämässä ja katse tiukasti tulevassa, on varmasti silti ihan kasvattavaa miettiä, että miten se joulunaika syömisten osalta menikään, noin niin kuin omasta mielestä. (Oikeasti inhoan tuota sanontaa, mutta sopi tähän tilanteeseen liian hyvin.) Olin tosiaan aiemmin luvannut itselleni, että saan herkutella 24.-26.12. ja that’s it. No, mitä lähemmäksi loma tuli, niin ajattelin, että no voin varmasti kyllä herkutella jo aatonaattona. Loma alkoi 22.12. ja lähdimme mieheni vanhempien luokse. Ja mitä tekee Herkkupeppu, aloittaa herkuttelun jo tuolloin 22. päivä. Tuolloin tosin pieni määrä suklaata ja pari piparia riitti makeanhimon tyydyttämiseen. Ja kyllähän ne maistui hyvältä, ahh!
No, joulu tuli ja joulu meni ja tuli 27. päivä. Olo ei edes ollut mikään järkyttävän turvonnut vaan oikeastaan ihan ok, vaikka ei toki niin hyvä kuin ennen joulua. 27. päivä käynnistyikin sitten terveellisten elämäntapojen mukaisesti lenkillä ja ilman herkkuja. Ja koko tuo päivä menikin herkuitta. 28. päivä tulimme takaisin kotiin joulun kylästelyreissuilta ja joululta jääneitä karkkeja ja suklaita oli mukana vielä paljon. Sänkyyn käpertyessä illan kähmässä tuli aivan hirveä herkkuhimo ja teki vain mieli ottaa oma kulta ja karkit kainaloon ja katsoa Netflixiä. Ja niinhän minä sitten tein! Ja koska homma oli tuon jälkeen mennyt jo ihan lööperiksi, söin vähän herkkuja myös kaikkina vuoden seuraavina päivinä. Hupsista keikkaa. Tuon 28. päivän repsahduksen jälkeen päätin kyllä, että jos nyt kerran aion syödä herkkuja, niin en siitä itseäni soimaa, koska se on tuplapaha. Mieluummin sitten syön nyt, kun kerran mieli niin kovasti tekee ja jatkan sitten vuoden alusta puhtaalta pöydältä.
Ja tässä suunnitelmassa olen sentään pysynyt! 1.1. vietimme vielä mieheni synttäreitä ja kakkua ja viimeisiä konvehteja tuli syötyä, mutta 2.1. palasin ruotuun. Flunssa ja runsas kotona olo ei kyllä helpottanut asiaa ja muutamat eka päivät makeanhimo oli todella kova. Välillä jo selittelin itselleni päässä vanhaan tuttuun tapaan, että kyllähän minä nyt voin, kun olen kipeänä ja ei kukaan saisi edes tietää, kun olen yksin kotona. Mutta ei, onneksi ajattelin myös, että jos en nyt tätä lopeta, luisun tosi helposti vanhaan ja muutaman päivän kärvistelyn jälkeen himot kyllä helpottavat. Ja niinhän siinä onneksi kävi ja näin reilu viikon ”katkolla” olon jälkeen on olo jo huomattavasti parempi. Toki turvotus ei ole lähtenyt vielä kokonaan, eikä olo missään nimessä ole niin hyvä kuin ennen joulua, mutta sitä kohti mennään taas.
Kuukausikuvia ei tammikuussa nyt tullut yllämainituista syistä otettua, enkä vaakallekaan ole vielä(kään) astunut. Jonkun mielestä en uskalla katsoa totuutta silmiin, mutta oikeasti en vain halua masentaa itseäni. Tiedän, että paino ei varmasti ala enää kasilla ja, että kuvissa ei varmasti joulukuun kuviin muutosta ainakaan positiiviseen ole, niin miksi kiusaisin itseäni lisää. Vanha koko syksyn kestänyt draivi vain päälle ja kohti helmikuun kuukausikuvia. Seuraavan kerran sallin itselleni herkkuja helmikuun puolivälissä, kun juhlin syntymäpäiviäni. Tokihan voisin juhlia niitäkin terveellisesti, mutta tuon miltei viiden kuukauden herkuttomuuden aikana olen kyllä todistanut itselleni, että pystyn olemaan ilman herkkuja jos todella haluan. Syntymäpäivänäni en halua, en siis ole. Ihan joulun mässäilyihin en kyllä todella anna homman enää lipsua vaan kohtuuden opettelu on edessä pala palalta.
Onkos siellä pettyneitä lukijoita? Tsemppiä meille kaikille uuteen vuoteen!