Tavoitteeni vuodelle 2017

Vaikka vuosi 2017 onkin käynnissä jo miltei kaksi viikkoa, on tavoitteeni tähän vuoteen muotoutuneet mielessä pikkuhiljaa. Oltuani flunssassa  vuoden ensimmäisen viikon, toivon, ettei sairastelua tänä vuonna olisi luvassa kovinkaan paljoa lisää. Kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, ettei viime vuoden kaltaisisista pidemmistä krempoista, kuten nilkan murtuminen ja nivustulehdus, tarvitsisi tänä vuonna kärsiä. Kehonhuolto on se osa-alue, joka varmasti monella, niin myös minulla, on jäänyt aina vähälle huomiolle. Tuntuu niin turhauttavalta lähteä salille vain kehonhuoltotunnille, vaikka tiedänkin kuinka kovasti keho myös sitä toista puolta tarvitsee. Muutoin monipuolinen liikunta on kuuden aktiivisen liikuntavuoden myötä tullut elämäntavaksi, josta en lipsu.

1) Tavoitteeni on, että venyttelen kunnolla vähintään kaksi kertaa viikossa, joko itsenäisesti kotona tai jollain kehonhuoltotunnilla. Olen myös todella laiska rullaamaan, sillä se sattuu, mutta pyrin, että myös tuo väline ei olisi vain koriste olohuoneen nurkassa.

Tokihan paino on se mittari, jota edelleen seuraan aktiivisesti. (Ehkä ensi maanantaina uskaltaudun katsomaan taas lukemat.) Painon tippuessa on mukavaa huomata, kuinka liikunnan tuomat tulokset tulevat kehossa paremmin esille, hartioissa alkaa olla vähän muotoa ja jopa selässä huomaa hyvinä aamuina rasvan alla piileksivät lihakset.

2) Tavoitteeni vuonna 2017 on painaa alle 80 kiloa. Vähän alle tai vähän enemmän alle, se jää nähtäväksi.

Elämässäni on tänäkin vuonna paljon meneillään, kokopäivätyön rinnalla suoritan YAMK-opintoja, harrastan säännöllisesti liikuntaa sekä vietän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Olen melko taipuvainen stressaamaan ja se ei kyllä yhtään helpota asioiden hoitamista.

3) Tavoitteenani on vuonna 2017 organisoida hommani siten, että kaikille osa-alueille jää riittävästi aikaa, eikä stressikäyrä pääse liiaksi nousuun. Työ ja opiskelu ovat prioriteettilistan kärkipäässä, mutta silti haluan huolehtia, että aikaa on myös läheisille sekä itselle.

Yksittäisiä treenitavoitteita on mielessä jonkin verran. Erilaiset liikkeet ovat hyviä mittareita, joista kehityksen näkee hyvin. Yritin esimerkiksi jouluna siskoni innoittamana seistä käsilläni seinää vasten, mutta eihän siitä mitään tullut. En tiedä pistikö tätä hommaa vastaan enemmän keho vai pää. Uuden yrittäminen vaatii uskallusta ja uskoa itseensä ja sitä minulla ei aina ole.

4) Tavoitteenani on viimeistään jouluna 2017 seisoa käsilläni seinää vasten.

Hankin ihan vastikään voimapyörän. Osa tuntee myös nimellä vatsarulla, mutta kyseessä siis vekotin, jolla tehtävä liike tuntuu toden teolla niin vatsoissa, hartioissa kuin ojentajissakin. Tällä hetkellä en saa liikettä tehtyä loppuun (eli pää lattiaan) asti, vaan jään vähän puolitiehen, mutta voin kertoa, että olen silti saanut nuo aiemmin mainitsemani lihakset kovin kipeäksi.

5) Tavoitteeni on vuoden 2017 aikana saada vähintään yksi puhdas alas asti viety liike voimapyörällä. Mieluusti useampi.

Vaikka alun perin olenkin asettanut tiukan herkuttomuuslupauksen, kunnes paino alkaa seiskalla, olen nyt vähän pyörtämässä siitä päätäni. Vaikka en vielä olekaan painotavoitteessani, olisi kohtuullisen herkuttelun opettelu silti jo nyt tarpeen. Aion edelleen olla välillä pitempiä pätkiä ilman herkkuja, mutta esimerkiksi erityisissä juhlissa tai matkoilla haluan ottaa rennommin.

6) Tavoitteenani on harjoitella tasapainoilua arjen ja ”juhlan” välillä, ilman ylilyöntejä.

Tätä viimeistä mielessäni pyörivää asiaa en oikein uskalla tavoitteeksi kirjata, kun en oikein tiedä, tuleeko se onnistumaan, mutta laitetaan se toiveeksi. Olen lapsena ja nuorena ollut intohimoinen lukija ja aina välillä tuo into nostaa päätään. Silti säännöllinen lukuharrastus on rajoittunut blogeihin. Uskon kuitenkin, että kirjojen lukemisesta voisin saada itselleni enemmän.

+) Toiveeni on, että vuonna 2017 lukisin enemmän kirjoja.

Olisikos siinä jo yhdelle vuodelle tavoiteltavaa! Millaisia tavoitteita te olette hahmotelleet? 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys