Ajatukset jo synnytyksen jälkeisessä ajassa
Laskettuun aikaan on tänää neljä päivää ja myönnän olevani malttamaton. Odotan kaikkea. Kaikkea uutta ja kaikkea vanhaa. Ehkäpä avaan näitä ajatuksia vähän enemmän ja jaan samalla muutaman masukuvan, jotka taitava ystäväni otti viikko sitten maanantaina. Koko päivä oli tosi sateinen ja vain hetkeä ennen kuvien ottamista satoi miltei kaatamalla. Meillä kävi siis tuuri, että saimme otettua kuvia ulkona ja vieläpä auringonpaisteessa.
Lasketun ajan lähestyessä ajatukset ovat siis hyvinkin lipuneet jo siihen aikaan, kun vauva on saapunut maailmaan. Siinä välissä vaan taitaa olla yksi aika iso ja kivuliaskin vaihe, mutta sitä koitan olla liikaa ajattelematta, tai ainakin stressaamatta etukäteen. Kun palasin kirjoittamaan blogia, jonka sisältö tulee olemaan toki arkea ja elämääni noin niin kuin yleisellä tasolla, mutta myös painonpudotus, laihdutus ja elämäntapamuutos keskiössä, on se tietyllä tapaa haastavaa, kun nuo eivät juuri nyt ole oikein mahdollisia. Totta kai voisin jo nyt tehdä kaikkeni, jotta eläisin mahdollisimman terveellisesti ja ruokavalio olisi täysin kunnossa, mutta myönnän, ettei motivaatio ole vielä siihen täysin kohdillaan, vaan ajattelen sen tulevan enemmän siinä vaiheessa, kun täällä vatsassa on ihmisen sijaan vain rasvat jäljellä. Ja minulla on aina tukenut vahvasti terveellistä syömistä liikunta ja ette usko kuinka ikävä minulla on kunnon hikijumppaa ja sitä fiilistä sen jälkeen. Sitä fiilistä, kun ei teekkään mieli herkkuja, vaan jotain raikasta! Tiedän, ettei hikijumppa ole synnytyksenkään jälkeen heti mahdollista, mutta se on koko ajan lähempänä. Haluan myös uskoa, että esim. kävely ja kaikki liikkuminen on helpompaa siinä vaiheessa, kun mahassa ei ole pientä ihmistä. Toki tiedostan, että en voi etukäteen tietää, miten synnytykseni menee ja millaisen ajan kehoni tarvitsee siitä toipumiseen, mutta kuitenkin asia on niin, että suuri vauvavatsa rajoittaa kaikkea liikkumista todella paljon, oli kyse sitten kävelylenkistä tai kenkien sitomisesta.
Vaikka elämäni muuttuu todella isosti lapsen tulon myötä, odotan myös tietyllä tapaa saavani vanhan minäni takaisin. Moni on kehoittanut minua nauttimaan tästä äitiyslomasta ja vapaasta rennosta ajasta, mutta minä olen ihminen, joka nauttii toiminnasta ja actionista. Toki myös lepo ja leppoisa oleilu on mukavaa, mutta silloin, kun aikaa tehdä sitä on määrättömästi, en saa siitä enää irti riittävästi, vaan mieleni ja kehoni kaipaavat menoa ja meininkiä. Lähipiirini on myös koko raskausaikani kommentoinut, kuinka olen niin menevä ja tekevä ja muistanhan varmasti levätä tarpeeksi. Suoraan sanottuna nämä kommentit ovat välillä jopa ärsyttäneet, sillä koen osaavani kuunnella omaa kehoani nykyään aika hyvin. Raskauteni on ollut helppo ja vointini on ollut kaiken aikaa hyvä (alun jäätävää väsymystä lukuun ottamatta, jolloin toden totta lepäsin ja nukuin oli vuorokaudenaika mikä hyvänsä), joten koen, että on nimenomaan kehoni kuuntelua, että silloin teen asioita ja edistän kuntoani ja hyvinvointiani pysymällä aktiivisena ja liikkeessä. Ja sitten, kun on ollut niitä yksittäisiä päiviä, että jalkoja särkee ja turvottaa, selkää särkee tai väsymys painaa, olen muuttanut suunnitelmiani ja levännyt – kuunnellut siis kehoani. Ymmärrän, että raskauksia on monenlaisia ja kuten olen aiemminkin maininnut, olen enemmän kuin kiitollinen, että omani on ollut helppo.
Mutta kaikki aikanaan! Nyt täytyy vain vielä malttaa odottaa ehkä päiviä, ehkä viikkoja, mutta ei enää kauaa kuitenkaan. Tämä viikko on meille jännittävä toista vuotta putkeen, sillä viime vuonna tämä oli meidän hääviikko ja nyt laskettu aika -viikko. Saapa nähdä juhlimmeko sunnuntaina ensimmäistä hääpäiväämme kaksin vai kolmin. Tiedätte varmaan, kummin itse toivoisin käyvän. Sillä enemmän kuin liikuntaa, enemmän kuin laihtumista ja enemmän kuin mitään muuta odotan kuitenkin, että ihan pian tapaamme oman pienen ihmeemme.
Mukavaa maanantaita ja uutta alkanutta viikkoa!
<3: malttamaton Herkkupeppu
PS. Voit seurata minua nyt myös Instagramissa ja Facebookissa, @herkkupepunpaivakirja.