Keskiviikko on uusi maanantai?
Hupsista keikkaa, sitähän mennään jo keskiviikossa, enkä ole raportoinut teille edes painoani. Pudotusta oli maanantaina vain nihkeät 200g, paino oli 91,5kg. Tämä oli kyllä pettymys sillä liikuin viime viikolla todella paljon. Jumppien, salin ja lenkkeilyn lisäksi viikonlopun aikana tuli harrastettua tehokasta hyötyliikuntaa lumitöiden muodossa. Olin viikonlopun vanhempieni luona ja siellä on melko iso piha. Kolasin 1h 40min ja kaloreita tuossa urakassa kului yli 800. Huippua hommaa! En tiedä olisinko tuota mieltä jos piha olisi oma ja kolaamaan pitäisi lähteä myös arkisin, eikä vain lauantaiaamuna pitkien yöunien jälkeen. No, kovasta kulutuksesta ei vaaka nyt liiemmin kiittänyt. Tämän viikon olen sen sijaan aloittanut ihan iisisti, sillä tuntuu, että flunssa tekee tuloaan. Kurkku on ollut kipeä ja nenä tukossa ja muutenkin aika vetämätön olo. Parin päivän lepäilyn jälkeen vaaka näytti tänään keskiviikkona tasan 91kg. Kertokaa mulle, mikä tää logiikka oikeen on? Mulla on poikkeuksellisen iltapainotteinen työviikko meneillään, mutta se sopii ihan hyvin tähän flunssaiseen saumaan, sillä tulee nukuttua paremmat yöunet, kun ei tarvitse herätä niin aikaisin kuin yleensä.
Marraskuun viimeinen päivä ja vain muutama viikko jouluun! Tämä meneillään oleva viikko, sitten ensi viikolla on kouluviikko, seuraavalla viikolla mieheni on työmatkalla ja olen yksikseni kotosalla ja sitten onkin jo jouluviikko. Toivottavasti tuo jouluviikko on myös meidän muuttoviikko ja päästäisiin viimein omaan kotiin! Vaikka emme täällä kaupungissa joulua vietäkään, vaan lähdemme käymään kotikonnuillamme, olisi silti ihanaa, että muutto olisi kuitenkin jo siihen mennessä tehtynä. Ihan hyvin remontti on onneksi nyt edennyt. Meidänkin on pitänyt nyt aktivoitua omalta osaltamme valitsemaan materiaaleja ja kiertelemään rautakauppoja etsien suihkuseiniä, kylpyhuoneen kaapeja jne. Ja ollaan tehty ihan mahtavia löytöjä! Juuri niitä tuotteita, joita olemme tarvinneet on ollut yhden jos toisenkin rautakaupan poistopisteessä pilkkahintaan. Ja sehän meille kyllä sopii, harvoin käy näin hyvä tuuri. Kai sen tämän meidänkin epäonnenvuoden tuurin on joskus käännyttävä.
Mutta tällä viikolla siis luvassa töitä, lepoa, toivottavasti loppuviikosta jo liikuntaa, pikkujouluja ja ehkä vähän myös kouluhommia pitäisi tutkailla. Pidin viime viikon kokonaan taukoa niistä, mutta nyt pitäisi kyllä taas tarttua toimeen. Ensi viikolla viimeistä kertaa tälle vuotta lähiopetusta. Ja ensi viikollahan pitäisi muuten taas ottaa kuukausikuvat, tai oikeastaan jo viikonloppuna. Aina yhtä jännittävää!
Viikonloppuna sain myös viettää aikaa rakkaan koirakamuni kanssa ja kuvassa hän on aamukahlailulla tuoreessa lumessa. Kyllä valkoinen maisema on vain niin kaunis!