Kuulumisia viikon varrelta

Heipsan ja mukavaa perjantaita! Mulla onkin hyvin epätavallinen perjantai menossa, sillä menen tänään töihin vasta kolmeksi. Heräsin kuitenkin jo seiskalta, sillä halusin ehtiä saada paljon aikaan ennen töihin menoa ja olen kyllä onneksi saanutkin. Aamulla suuntasin ensimmäisenä moikkaamaan meidän remppamiehiä ja sain kuulla, että varmaan vielä jouluksi ei remonttimme ehdi valmistua, mutta lupailivat, että välipäivinä sitten viimeistään. Ja se olisi kyllä tarpeen, sillä meille on uutena vuotena tulossa vieraita, toivottavasti saadaan koti jonkinlaiseen kuntoon ennen sitä. Onnekseni minulla on nuo kaikki välipäivät lomaa niin on aikaa laittaa kotia. Asuntotsekkauksen jälkeen suuntasin Prismaan, jossa varmasti illalla on hirvittävät ruuhkat, mutta näin aamusta sai kyllä olla hyvin rauhassa. Ja sama ilmiö oli kuntosalilla, jonne suuntasin seuraavaksi. Koko salin yläkerta oli puolet treenistäni kokonaan minun käytössäni ja toisen puoliskan sen jakoi kanssani vain yksi mies. Ihan parasta, kun saa tehdä just sitä, mitä haluaa, niissä paikoissa, kun haluaa. Nyt olen yliopiston kirjastolla, jossa olen väsännyt kouluhommia. Nekin olen saanut nyt aika hyvälle mallille ja nyt aionkin jättää ne hommat joulutauolle. Jonkun välipäivän voisin käyttää kyllä opiskeluun jos vain raaskin, mutta jos en, niin hommat jatkuvat sitten ensi vuonna. Nyt on ihan hyvä fiilis koulunkin suhteen vaikka aluksi tuntui niin työläältä sovitella yhteen työt, opiskelu ja vapaa-aika. Niin paljon kuin vapaa-ajasta nautinkin, on siitä nyt vain lohkaistava aikaa tuolle toiseksi mainitulle. 

15609367_10209564128873623_2124524766_o.jpg

Aiemmin tällä viikolla olin tosiaan yhden yön vanhempieni luona joululeipomushommissa. 4,5 tunnissa leivottiin noin 150 karjalanpiirakkaa ja paljon pipareita. Oli tosi kivaa touhuta porukalla isän ja äidin kanssa, kuunnella joululauluja ja höpötellä niitä näitä. Pääsin myös viettämään aikaa koirakamuni kanssa ja aamulla kävimmekin otsalampun valossa lenkillä. Kyllä maalla pimeä on oikeasti kuulkaa pimeä! Ennen töihin menoa ehdin vielä käydä moikkaamassa vanhaa työkaveriani ja töihin päästessäni minulla oli sellainen olo kuin olisin ollut pikku lomalla. Kyllä virkisti tuollainen pikku katkos tähän normaaliin oravanpyörään. Ja pian siihen tuleekin isompi katkos joululoman muodossa. Tuntuu, etten jaksa enää edes odottaa! Tänään saan myös mieheni myöhään illalla kotiin työmatkalta. Kovasti en ole kyllä ehtinyt ikävöidä, kun on ollut niin paljon menoa ja meininkiä, mutta kiva tietysti, kun tulee kotiin. Minulla on vielä huomennakin työpäivä, jonka ansiosta ensi viikko on vain nelipäiväinen. 

15515877_10209564128833622_250395041_o.jpg

Mutta sellaista Herkkupepun elämään näin joulua edeltävällä viikolla. Mukavaa viikonloppua just sulle! 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään