Normipäivä
Kerroin, että olin suunnitellut tekeväni koulureissulla ollessani reissupäiväkirjapostauksen, joka jäi sitten kuitenkin vielä tekemättä. Mutta sitten mietin, että miksikäs en tekisi sellaista tällaisesta ihan perus maanantaista. Tää maanantai on vieläpä ollut poikkeuksellisen hyvä, joten tämä on ihan kiva jakaa teidän kanssa. Tervetuloa Herkkupepun matkaan!
Klo 6.10 Herätyskello soi, painan torkkua.
Klo 6.30 Herätyskello soi ja luulen kellon olevan 6.20 sillä mielestäni olen painanut torkkua vain kerran. Totean kellon kuitenkin olevan jo 6.30 ja tajuan painaneeni torkkua unissani jo toisen kerran, joten ei auta kuin nousta ylös. Väsyttää ihan sikana! Mulle iski sunnuntai-iltana oikein kunnon stressiahdistus, jonka purkamiseen meni vähän pitempi tovi, joten unten mailla olen ollut vasta puoli yhden aikaan. No, onneksi stressi on tiessään ja väsymyksestä huolimatta herään uuteen viikkoon ihan hyvillä fiiliksillä.
Klo 6.32 Aamupissa ja aamuvaaka. 95,5kg. Jes! 0,8kg vähemmän kuin viime maanantaina.
Klo 6.35 Aamupala ja aamudatailut. Reissumiestä, vaniljarahkaa, Facebookia ja blogeja.
Klo 6.50 Vaatteet päälle ja naama ja tukka kuosiin. Puen ensin päälleni eri vaatteet, kunnes muistan että tänään on sellainen tilaisuus, jossa täytyy olla työhuppari päällä, joten käyn vielä vaihtamassa sen ylleni.
Klo 7.20 Huomaan, että olen ihan hyvissä ajoin valmis! Otan mummiskan alleni ja polkaisen noin puolen kilometrin matkan työkaverini pihalle, jonka kyydillä pääsen tänään töihin.
Klo 7.51-16 Töissä harvinaisen touhukas ja aikaansaava maanantai, jonka toki kuitenkin käynnistin tuttuun tapaan Rodeon voimalla. Kävin lounaalla olosuhteiden pakosta vasta klo 12.30, mutta silti ei ollut vielä mikään huutava nälkä. Päivän aikana kävelin myös pari lyhyttä välimatkaa, joiden aikana ehdin nauttia aurinkoisesta syyspäivästä. Lähdin töistä superhyvillä fiiliksillä, sillä edellinen viikko oli todella raskas ja tämä päivä lupaa tulevasta paljon parempaa. Neljältä hyppäsin jälleen työkaverin kyytiin ja hänen luotaan polkaisin kotiin.
Klo 16.30 Ehdin juuri oikeaan aikaan kotiin, sillä puoli viideltä minulla oli opiskelujeni ryhmätyöhön liittyvä videoneuvottelu. Neuvottelun aluksi söin mandariinin, mutta sitten iski oikea nälkä ja söin samalla myös oikean ruuan.
Klo 18 Tsekkasin vielä pari kouluasiaa netistä, aloittelin kirjoittamaan tätä postausta ja vaihdoin kuulumiset mieheni kanssa, joka saapui kotiin. Sitten vaatteet vaihtoon ja suunnaksi jumppasali, jonne poljin pyörällä vajaan kilometrin matkan.
Klo 19 Bodyjam-tunti alkaa. En ole käynyt kyseisessä jumpassa pitkään aikaan, sillä tanssillisista jumpista pidän enemmän Sh’bamista. Nyt olen kuitenkin sopinut meneväni yhdessä kaverini kanssa. Alkuun kaikki menee ihan ok, mutta askelsarjat ovat aika vaikeita ja vaativat paljon aivonystyröiden käyttöä. Lisäksi nilkkaani alkaa pistää, joten päätän jättää jumpan kesken ja siirtyä salin puolelle, sillä en halua enää yhtään uutta kroppakremppaa.
Klo 19.30 Teen salilla puolen tunnin yläkroppatreenin. Salilla on todella paljon porukkaa, mutta yritän mahtua sekaan heilumaan käsipainojen, tankojen ja taljojen kanssa.
Klo 20 Menen odottelemaan kaveriani Bodyjam-salin ulkopuolelle ja vaihdamme vähän kuulumisia.
Klo 20.15 Venyttelytunti alkaa. Jalkani ovat hyvin kipeät eilisestä jalkatreenistä, joten venyttely tuntuu tarpeelliselta ja hyvältä. Toivottavasti tämä palkitsee huomenna! Olen todella laiska kehonhuoltaja ja nyt olen päättänyt alkaa panostamaan asiaan enemmän.
Klo 21 Venyttely päättyy ja lähden Siwan kautta kotiin. Siwasta ostan päärynää puuroon, sämpylöitä nakkikeiton kaveriksi ja valmisruuan evääksi töihin.
Klo 21.30 Tulen kotiin ja alan nälissäni keittämään puuroa.
Klo 21.45 Puuroa ja Maajussille morsianta.
Klo 22.30 Iltapesulle ja nukkumaan, hyvää yötä!
Päivän speksit Polar M400:n kertomana (taso 2): Aktiivisuus tänään 101%, aktiivinen aika 5h 34min, kalorit 2795, askeleet 12751.