Leppoisaa sunnuntai-iltaa! Tänään haluan esitellä teille yhden parhaista ystävistäni. Hän on Elli. Elli on pian 12-vuotias kettuterrierirouva, joka asuu vanhempieni luona maalla. Ellillä on tiivis side koko meidän perheeseen, sillä hän on elänyt elämää vuorollaan meidän kaikkien rinnalla. Siskoni on ottanut Ellin aikoinaan ja pitkään Elli olikin hänen koiransa. Keväällä 2013 olin kuitenkin käymässä siskoni luona ja hän kertoi, kuinka hänellä ei ole riittävästi aikaa Ellille, minkä vuoksi Elli joutuu olemaan todella paljon yksin. Ja mitä minun suustani tuleekaan: ”Mää voin ottaa Ellin!” En todellakaan ollut suunnitellut koiran hankintaa, sillä vaikka lapsuudenkodissani onkin aina ollut paljon eläimiä, en minä ole niistä hirmuisen kiinnostunut ikinä ollut. Mutta niin vain tuolta viikonloppureissultani palasin koiran kera. 

Ja kuinka paljon Elli toikaan iloa ja uutta sisältöä elämääni. Olin toki aluksi huolissani siitä, kuinka paljon työläämpää elämä koiran kanssa olisi, mutta kaikki huoleni osoittautuivat turhiksi. Sovimme heti alussa mieheni kanssa, että huolehdimme Ellistä yhdessä, mutta päävastuu pidemmistä lenkeistä on minulla. Ja tämä työnjako sopi minulle hyvin. Oli ihanaa käynnistää päivä sillä, että haukkasi Ellin kanssa raitista ilmaa. Lenkkien vuoksi tuli muutoinkin ulkoiltua paljon enemmän ja nautin siitä kovasti. Usein saimme Ellin kanssa myös kavereita mukaan lenkille ja mielestäni se onkin paras paikka vaihtaa kuulumisia ja jutella asioista. Viime keväänä meillä oli ensimmäistä kertaa taloyhtiön kokous, kun olimme asuneet kodissamme jo miltei vuoden. Kokouksessa naapurit kertoivat, että Elli saattoi poissaollessamme työpäivien aikana itkeä parikin tuntia putkeen. Ja asumme tosiaan kerrostalossa. Se, että tästä aiheutuu äänihaittoja naapureille on ikävää, mutta ikävä on olo varmasti myös koiralla jos tuolla tavalla siitä ilmoittaa.

Mietimme oliko Elli jo sen verran vanha, ettei viihtynyt enää yksin pitkiä päiviä. Niin tai näin, päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että Elli muuttaa vahempieni luokse. Se oli kuitenkin Ellille jo entuudestaan tuttu paikka ja tiesimme, että voisimme silti itsekin nähdä Elliä edelleen. Minulla on ollut todella vaikeaa totutella elämään ilman Elliä. Elämä on paljon tylsempää! Varmasti tulevaisuudessa otamme vielä uuden koiran, mutta emme enää tuohon kerrostaloasuntoon. Tänä viikonloppuna sain kuitenkin viettää pitkästä aikaa laatuaikaa Ellin kanssa ja kävimme lenkillä sekä lauantaina että sunnuntaina. Nämä kuvat ovat tämän päiväiseltä aamupäivälenkiltä, jolla pysähdyin välillä ottamaan kuvia tuosta kaunokaisesta. Lenkin pituus oli 7,5km ja intouduin myös pitkästä aikaa hölkkäämään ja jaksoinkin hölkätä jopa 2,5km. Kuuntelin uusia Vain Elämää-kappaleita ja aluksi ajattelin, että juoksen yhden biisin ajan. Sen jälkeen asetin uuden tavoitteen: kolme biisiä. Kun sekin meni ongelmitta päätin, että okei, hölköttelen viiden biisin ajan. Sitten alkoi jo syke nousta enemmän ja juoksu alkoi tuntua raskaammalta. Silloin päätin, että vielä yksi ja kuusi biisiä tuli jolkotettua vähän reippaampaa tahtia. Hiki virtas ja fiilis oli huippu sen jälkeen! Tuollaisella metsätiellä on niin paljon mukavempi juoksennella, kun alusta ei ole niin kova ja armoton jaloille. 

Nyt olen lähdössä vielä kaverini kanssa salille tekemään jalkatreenin, sitten saunaan ja unten maille ja kohti seuraavaa viikkoa, joka onkin hyvin erilainen kuin yleensä.