Vauva täytti viime perjantaina kaksi kuukautta. Tietyllä tapaa tuo aika tuntuu paljon pidemmältä, vaikka hän onkin vielä niin pieni. Ystävilläni ei ole juurikaan ollut vauvoja (paitsi nyt niitä on tullut ja on tulossa paljon, ihanaa!), mutta olen vuosien ajan seurannut paljon blogeja, myös äitiys- ja perheaiheisia, ja olen kuullut puhuttavan kausista. Vauvojen ja lasten elämän kuvataan olevan erilaisia kausia peräjälkeen. Noiden kausien ajattelu on tietyllä tapaa surullista ja armollista. Kaikki ihanat hetket, kuin myös vaikeammat, ovat ohimeneviä ja pian tulee uusia. Onneksi niiden vaikeampien lisäksi myös niitä ihania.

Meillä on nyt ollut jonkin aikaa (en edes osaa sanoa minkä aikaa, koska kuten huomaatte, aikakäsitykseni on täysin vääristynyt, ehkä viikon ajan) iltaisin melko kiukkuinen ja itkuinenkin vauva. Kyseessä ei ole koliikki, sillä hänet saa kyllä rauhoittumaan kantelulla, kävelyllä, hyssyttelyllä ja laulamalla. Tämän laulamisen huomasin vasta eilen. Olen aina tykännyt laulaa, mutta olen laulanut vauvalleni todella vähän. Paitsi tästä lähtien! Eilen hoilattiin ainakin Haloo Helsingin beibi, räjäytä mut tässä, beibi, aamuhämärässä ja Anna Puun mä tarviin vielä yhden yön aikaa (miten niin eivät kerro vauva-arjesta?). Hän piristyy usein myös hoitotasolla, sillä siinä köllötellessään häntä katsoo iloisesti neuvolasta saatu punakeltainen nalle. Köllötellessä voi myös katsella sivuilla olevia Vauva-lehden takasivulta leikattuja paloauton, avaruusaluksen ja sateenvarjon kuvia, jotka ovat ihan kivoja, mutta eivät mitään verrattuna katossa olevaan nalleen.

On siis helpottavaa, että olemme löytäneet keinoja lohduttaa vauvaa, mutta totta kai nuo illat ovat myös aika raskaita, fyysisesti ja henkisesti. Selkä ja pää jumittaa. Selkä fyysisesti ja pää henkisesti. Sain raskausaikana ystäviltäni lahjaksi parikin hierontalahjakorttia ja ne tulevat niin tarpeeseen. Esim. lapaluideni tietämillä on sellainen jumi, että voin vaan kuvitella, miltä sen hierominen tuntuisi. Aaaaa, varmaan ihanalta. Pääkopan jumiin taas auttaa yöunet, jotka ovat onneksi meillä edelleen hyvät. Vauva on hyvin tarkka nukkumaanmenoajastaan sillä se ei ole enää klo 22.30-23.30 vaan suunnilleen klo 22.58-23.02. Jos yritämme laittaa häntä (hyvin väsyneenä) omaan sänkyynsä esim. klo 22.42, ei se missään nimessä käy päinsä. Yöunien aikaistaminen ei siis ole onnistunut, mutta aamusta unet ovat venyneet nyt aiemman 7-8 sijaan jopa 8.30-9.30 saakka. Tämä on sinänsä mukavaa, mutta jos saisin valita niin vauva voisi puolestani nukahtaa hieman aiemmin, jotta saisimme mieheni kanssa hieman kahdenkeskistä aikaa ja  herätä sitten vaikka aamulla vähän aikaisemmin, mutta hän on vauva, hän valitsee.

Iltakiukkuja auttaa jaksamaan myös se, että aamulla herätessämme kehdon laidalla huomenia toivotellessani minua katsoo hyvin iloiset kasvot. Ne miltei nauravat ja silloin ei voi enää miettiä hankalaa iltaa, eikä haluakaan. Tietyllä tapaa olen harmissani mieheni puolesta, jonka kotonaoloaikaan nämä kiukut osuvat alkaen yleensä 18-19 aikoihin, mutta toisaalta olen itse hyvin kiitollinen, etten joudu olemaan yksin noiden kiukkujen kanssa vaan voimme yhdessä vuorotellen tyynnytellä vauvaa. Ja onneksi hän viikonloppuisin ja joinakin aamuina  ennen töihin lähtöään ehtii nähdä nuo aurinkoiset hymyt.

Mutta sellainen kausi meillä meneillään! Millaista kautta teillä eletään tällä hetkellä?

<3:Herkkupeppu