Blogin päivitys ei onnistu ollenkaan sitä tahtia, mitä ehkä kuvittelin, mutta koitan päästä tänne kuitenkin aina välillä raportoimaan. Jos haluat seurata elämääni ja laihdutusmatkaani reaaliaikaisemmin niin suosittelen Instagramia, sieltä löytyy @herkkupepunpaivakirja.

Viime viikolla aina, kun vauva nukkui, koitin jollain tapaa edistää ristiäisvalmisteluja. Perjantaina meille tuli Helsinginkummit viikonlopuksi ja lauantaina oli juhlat. Viikko oli vähän stressaava, mutta kaikki meni paremmin, kuin olisin osannut odottaa. Kirjoittelen vauvan kuulumisia vähän enemmän omassa postauksessaan, sillä nyt on aika täräyttää ensimmäisen kuukauden muutoskuvat kehiin. Mittoja en muistanut perjantaina ottaa, joten ajattelin, että verrataan niitä sitten kahden kuukauden jälkeen. Painoeroa näiden kuvien välillä on 3 kg.

Ja jos nyt totta puhutaan, niin eihän se kolme kiloa näin isossa vartalossa vielä ihan hirveästi näy. Ensin jo mietin, etten halua edes laittaa näitä kuvia, mutta sitten tulin järkiini. Nämä ovat vasta ensimmäisen kuukauden kuvat ja kuukausia tulee paljon lisää. Varmasti muutostakin alkaa pikkuhiljaa näkyä enemmän. Sivukuvassa huomaan, että maha ei ole enää ihan niin pyöreä. Takaapäin otetussa kuvassa taas housut ja rintsikat ovat vähän eri tavalla, joten miltei näyttää kuin makkaroita olisi enemmän tuoreemmassa kuvassa. Etukuvasta en huomaa juuri muuta muutosta kuin rusketuksen katoamisen rintakehästä. Mutta muutoshan se on sekin!

Viimeisen viikon aikana (keskiviikosta keskiviikkoon) painoni oli pudonnut kokonaisen kilon. Yhteensä viidessä viikossa lähtenyt nyt siis 4 kg ja paino on tällä hetkellä tasan 109 kg. Tämä oli yllätys, sillä ristiäisherkkuja on kyllä tullut syötyä isolla kädellä ja useampi suklaapatukka sekä pitsakin on uponnut. Tämän lisäksi kuitenkin myös kasviksia, hedelmiä, puuroa, leipää, rahkaa, jugurttia ja tavallista kotiruokaa. Lisäksi olen touhunnut paljon täällä kotona siivoilujen merkeissä ja lenkkeillytkin jälleen paljon ja myös aiempaa pidempiä lenkkejä. Useampia noin 7 km lenkkejä ja sunnuntaina tehtiin mieheni ja ystäviemme kanssa miltei 9 kilometrin lenkki. Tuon lenkin aikana sateli myös ensilumi, joka tosin on jo sulanut pois.

Palataan tämän viikon aikana vielä niihin vauvakuulumisiin. Mukavaa viikon jatkoa!

<3: Herkkupeppu

Viimeksi tänä aamuna itkin väsymystäni. Olen herkkä itkemään muutenkin ja äitiyshormonit ovat korostaneet tätä piirrettä entisestään ja synnytyksen jälkeen ei ole tainnut olla päivää, jolloin en olisi jotain asiaa tirauttanut. Yleensä sitä, kuinka ihana vauva on ja kuinka onnekkaita olemmekaan, mutta kahtena aamuna olen myös itkenyt silkkaa väsymystäni. Tämä aamu ei ollut niistä edes se pahempi, vaan se oli toissaviikolla, kun sain yön aikana unta ehkä pari-kolme tuntia.

Olen koko aikuisikäni priorisoinut nukkumisen todella korkealle. Minulla on myös hyvät unenlahjat ja saan yleensä aina unen helposti, joten en ole tottunut uniongelmiin. Nytkin saan kyllä yöheräilyistä huolimatta aina nopeasti unen uudestaan, mutta esimerkiksi tänään aamuyöllä vauva heräsi neljältä, sain hänet nukkumaan uudelleen viideltä, jonka jälkeen hän heräsi puolen tunnin-tunnin välein, kunnes vähän ennen kahdeksaa luovutin ja nousin ylös. Ennen tuota neljää olin nukkunut jo yhden kahden tunnin ja yhden kahden ja puolen tunnin pätkän, joten eihän unimääräni ollut viime yönä edes hirvittävän pieni, mutta jotenkin tuo katkonaisuus ja jatkuva heräily ottaa kyllä voimille.

Onneksi on olemassa päiväunet, joita vaihtelevalla menestyksellä saan vauvan nukkumaan, jopa muualla kuin sylissäni. En oikein uskalla itse nukkua vauva sylissäni, sillä olemme mieheni kanssa lukeneet kauhutarinoita sylissä tapahtuneista kätkytkuolemista, mutta nyt kun vauva on jo vähän isompi (1 kk neuvolassa 53,5cm ja 5270g) ja hieman jäntevämpi, nukuimme tänä aamuna siten, että makasin sohvalla hieman pystyssä asennossa vauva rinnallani siten, että pidin hänestä tiukasti kiinni ja iso imetystyyny oli vielä viritetty vauvan ympärille jos otteeni sattuisi heltiämään. Siinä saimme torkuttua reilun tunnin ja olo oli taas paljon parempi. Se on ihmeellistä, kuinka tunnin pätkä yöllä ei piristä lainkaan, mutta päiväunena se on jo ihan ok ja virkistää mieltä. Lienee psykologista.

Meillä on onneksi myös ihanasti tukiverkkoa ja olen saanut otettua päivisinkin päiväunia, kun muun muassa paras ystäväni, lapsen tuleva kummitäti, on tullut sylittämään vauvaa, jotta minä olen saanut nukkua. Tämä sellaisena päivänä, kun päiväunille ei vain suostuttu asettumaan mihinkään muualle kuin syliin. Tällä hetkellä vauva nukkuu kauppalenkkimme jälkimainingeissa vaunuissa ja toivon, että tästä tulee tapa. Alussa hän heräsi aina, kun vaunut pysähtyivät, mutta nyt unia on muutaman kerran jatkettu jopa parin tunnin verran lenkin jälkeen. On ihana lenkin jälkeen istahtaa rauhassa syömään, selata somea tai tulla kirjoittamaan blogia, kuten nyt tein.

Väsyneinä hetkinä mietin, ettei minulla ole edes vaikeaa, sillä vauvani ei juuri itke, vaan vaatii vain ruokaa ja sylittelyä nukahtaakseen uudelleen. Lisäksi mietin, kuinka nopeasti hän kasvaakaan ja pikkuhiljaa unipätkät pitenevät varmasti. Ja lisäksi mietin, että varmasti jossain vaiheessa päivää saan otettua päiväunet ja mieli taas kirkastuu. Päiväunien jälkeen halailen ja pusuttelen vauvaa taas innolla ja mielessäni pyytelen anteeksi, jos olen yön pimeinä tunteina ajatellut hänestä (tai en hänestä, vaan hänen heräilyistään) vähän ikävästi. Vaikka mielestäni sekin on täysin inhimillistä.

Mites muilla yöt sujuu ja mikä auttaa teitä jaksamaan väsymyksessä? Itse en käytä edes kahvia, jonka tiedän olevan monen voimaannuttaja!

<3: Herkkupeppu