Elo vauvan kanssa on yllättänyt intensiivisyydellään. Älkää käsittäkö väärin, se on todella ihanaa, mutta luulin pystyväni irrottautumaan blogin pariin enemmän. Ja varmasti pystyisinkin, mutta en halua tulla kirjoittamaan väkisin, joten kun olen saanut vauvan päivällä nukkumaan jossain muualla kuin sylissä, on prioriteettilistalla voinut blogia korkeammalla olla esimerkiksi omat päiväunet tai kotityöt. Nyt olen kuitenkein täällä taas ja raportoin saman tien kahden menneen viikon painonpudotuksen!

Tittididii, painoa on pudonnut nyt kolmessa viikossa 2,6 kg, sillä tämän viikon tulos oli -600 grammaa ja edeltävän viikon -900 grammaa. Ruokavalioni ei edelleenkään ole puhtaimmasta päästä ja herkut ovat edelleen maistuneet, mutta muutosta ”entiseen elämään” on, että herkkujen määrä kerralla syötynä on paljon maltillisempi ja syön myös paljon todella terveellisiä ruokia ja ruoka-aineita, niiden epäterveellisten rinnalla. Ruokapäiväkirjassani on siis sulassa sovussa pakastepitsa salaattien, wokkien ja minttukrokanttisuklaan kanssa. Mutta voisiko tämä ollakin se elämäntapamuutos? Jos ei aina oliskaan niin on-off. Tämä blogikin lähti liikkeelle herkkulakosta ja vaikka tuloksia tuli kovasti, niin tilanne on se, että olen jälleen pudottelemassa niitä samoja kiloja.

Vaunulenkkeily on tällä hetkellä hyvinvointini kulmakivi. Niinä päivinä, kun en käy ulkona lenkkeilemässä, on illalla oloni todella tunkkainen, vetämätön ja ylipäätään vain huono. Ja lenkkisääthän ovat tällä hetkellä mitä parhaat – ei ole liian kylmä eikä kuuma ja muutenkin ilma on raikas ja puut kauniin värisiä. Koska liikunta on ollut niin paljon kevyempää ja vähäisempääkin raskausaikana, saa lenkkeily jo kehoni tuntumaan rasitetulta. On siis ollut todella tärkeää ottaa mukaan myös venyttely. Tuolloin vuonna 2016, kun laihdutin ja liikuin todella suuria määriä, oli riesanani pitkään nivustulehdus. Siihen lääkkeenä toimi lopulta kipugeeli, lepo ja venyttely. Ja koska en haluaisi joutua samanlaiseen kipugeelikierteeseen, taikka totaalilepoon, olen kuuliaisesti venytellyt miltei päivittäin.

Eilen tein myös 2 x 10 kyykkyä vauva sylissäni ja tänään reiteni ovat kipeät. Naurattaa itseänikin, kun miettii, millaisia treenejä sitä onkaan ennen tullut tehtyä. En tosin ole ihan varma onko tämä reisikipu peräisin noista kyykyistä vai maanantaisesta lenkkeilystä. Kävelimme vauvan kanssa tapaamaan ystäviäni 7,5 kilometrin päähän ja tulimme bussilla pois, mutta bussipysäkkikävelyäkin tuli vielä miltei kaksi kilometriä. Olen seurannut Polaristani kävelyvauhtejani ja ne ovat olleet niin paljon hitaammat kuin aiemmin, vaikka olen tuntenut käveleväni kohtuu reippaasti. Toki kuntoni on heikentynyt ja vaunut tekevät menosta hieman raskaamman, mutta olen ollut ihmeissäni, kun tuntuu, etten edes saisi jalkojani liikkumaan nopeampaa. Ennen lenkkeilin normaalisti n. 10min/km vauhtia (eli 6km/h), mutta nyt kilometrivauhti on ollut 11-12 minuutin luokkaa. Tuolla maanantain lenkillä haastoin kuitenkin itseäni ja aloin vain pakottaa jalkani kävelemään nopeampaa ja kyllähän se dieselmoottori viimein käynnistyi ja nopein kilometrini oli lopulta alle 10 min/km. Keskisyke lenkillä oli n. 130 ja maksimisyke 150, joten saan vaunulenkeistä kyllä helposti hyvin tehokkaita. Ja tuli hyvä fiilis, kun huomasin, että kyllä kehoni edelleen pystyy liikkumaan reippaastikin. Minun täytyy vain hyväksyä, että en millään voi olla samassa kunnossa kuin aiemmin, mutta motivaatio kunnon kohottamiseen on kyllä hyvä.

Painonpudotukseeni vaikuttaa kovasti myös imetys. Vauva on kasvanut erinomaisesti, mutta minulla ei silti maitoa tule mitenkään erityisen runsaasti, vaan hän kyllä syö kaiken mitä irti saa. Välillä olen ollut jo huolissani riittääkö maito, kun vauva imee tyhjää tissiä ja meinaa välillä hermostua, mutta lueskeltuani Imetyksen tuen nettisivuja ja juteltuani asiasta neuvolassa sain varmuuden, että ei ole syytä huoleen, vaan tyhjemmän rinnan imemisellä vauva nostattaa maitoa, jotta kysyntä ja tarjonta vastaisivat jatkossakin toisiaan. Jotta maitoa kuitenkin tulee, täytyy minun syödä riittävästi, joten en ole laskeskellut kaloreitani tai ollut nälissäni (paitsi joskus harvoin aamuyöllä herätessäni melko monetta kertaa imettämään), joten tämä painonpudotustahti on mielestäni erittäin sopiva.

Ensi viikko on jännittävä, sillä vietämme vauvan ristiäisiä (jännittää vähän) ja lisäksi perjantaina on aika ottaa ensimmäiset kuukausikuvat ja -mitat (jännittää enemmän). Olen nyt saanut vauvan hieman paremmin nukkumaan päiväunia muuallakin kuin sylissä, joten toivottavasti pääsen taas kirjoittelemaan hieman useammin. Haluaisin jakaa näiden laihdutus- ja liikunta-ajatusteni lisäksi myös kokemuksia tästä vauva-arjesta – väsymyksen kanssa kamppailusta ja siitä, miten olen uskaltautunut lähtemään vauvan kanssa liikkeelle, kun sitä aiemmassa postauksessa hieman kipuilin, joten kuullaan taas!

<3: Herkkupeppu

Tässä mun äitiyslomassa, jota olen pian kaksi kuukautta viettänyt on ollut erilaisia vaiheita. Ensin oli vaihe, kun olen itsekseni kotosalla ja vauva on vasta vatsassa ja ihmettelen, että mitä minä tällä kaikella ajalla oikein tekisin. No, jatkan esimerkiksi blogin kirjoittamista parin vuoden tauon jälkeen. Sitten vauva syntyi kolmisen viikkoa sitten, mullisti koko arjen ihanuudellaan, mutta tietyllä tapaa myös yllätti intensiivisyydellään. Vaikka vauva nukkuu paljon, tuntuu silti, ettei ajatukset oikein irrottaudu muuhun ja mitään muuta vauvanhoidon ja pienten kotiaskareiden lisäksi ei tahdo saada aikaan. Mieheni on ollut tämän kolme viikkoa isyyslomalla ja olemme olleet koko tuon ajan kotona ja opetelleet uutta elämäntapaa. Nyt hän menee maanantaina töihin ja tuntuu, että taas ollaan uuden edessä. Ja minua vähän jännittää.

Emme ole vielä käyneet vauvan kanssa vaunulenkkien yhteydessä tehtyjen kauppareissujen lisäksi muualla kuin kahdesti verikokeissa, mutta tänään menemme käymään kummityttöni  synttäreillä iltapäivällä. En halua jumittua vauvan kanssa neljän seinään sisään, joten tätä lähtemistä tulee kyllä alkaa harjoitella. Ensi viikolla olisikin tarkoitus lähteä kokeilemaan Esikko-kerhoa. En ole imettänyt vielä missään muualla kuin kotona, ja vaikka etukäteen ajattelin, ettei se ole minulle mikään big deal, niin nyt sekin on alkanut jännittää. Pääsääntöisesti imetys onnistuu hyvin, mutta joskus vauva saa jonkinlaisia ”tissiraivareita”, jos nälkä on yltynyt tosi kovaksi ja vetää helposti maitoa henkeen yskien ja itkien. Ja taas tullaan tähän ajatukseen: mitä kaikki ajattelevat? Että eikö tuo osaa edes imettää lastaan? Vaikka järkeni sanookin, että ei näin ole ja jos on, niin sillä ei ole mitään väliä, mutta silti nämä ajatukset vaivaavat.

Vauvalla ei myöskään ole vielä minkäänlaista  rytmiä hereilläolon ja nukkumisen suhteen ja hän viihtyy hereillä ollessaan vaunuissa huonosti. Hän ei juuri huoli tuttia itkuunsa, paitsi juuri vaunutellessa sillä on saanut häntä hiljennettyä, mutta tutti tipahtelee kyllä suusta jatkuvasti. Ystävien luokse kylään lähteminen ei niinkään jännitä, eikä oikeastaan se Esikko-kerhokaan, koska tiedän, että siellä on ihmisiä, jotka varmasti ymmärtävät, joten ehkä aloitan niistä. Eräs kaverini kysyi meitä myös kaupunginkirjaston Vauvakinoon ensi viikolla, mutta siihen en tunne vielä olevani valmis. Siellä menee useita tunteja, ollaan koko ajan julkisella paikalla ja siellä on paljon muitakin ihmisiä kuin vauvailijoita. Ja kirjastossa! Jossa osa haluaa rauhaa ja hiljaisuutta. On varmasti tyhmää kasvatella itselleen mörköjä, mutta haluan kuitenkin alkaa harjoitella vauvan kanssa kulkemista pikku hiljaa.

Bussilla saa myös liikkua vaunujen kanssa ilmaiseksi ja se on myös asia, jota haluan pian kokeilla. Siinäkin vaan mennään bussiaikataulujen, ei vauvan aikataulujen mukaan. Vaikka toki busseja tulee aina seuraava, joten ei siitäkään taida kannattaa stressiä ottaa. Ja haluan totuttaa sekä vauvani, että itseni siihen, että teemme asioita ja liikumme omatoimisesti. Bussissa voin sentään lohdutella vauvaani jos hän itkee, kun taas autolla liikkuessamme hän saattaa huutaa takapenkillä minun ajaessani autoa, jolloin en voi tehdä oikein mitään – vaikkakaan silloin ei muut ihmiset ole kuulemassa ja häiriintymässä.

Tähän uuteen elämänvaiheeseen pitäisi nyt saada liitettyä myös nämä kaipaamani terveellisemmät elämäntavat. Niihin kuuluu se, että mieheni ollessa töissä syön aamupalan, lounaan ja ehkä jopa välipalan. Nämä kaikki ateriat eivät voi olla leipää ja rahkaa, vaan haluan syödä kaksi kunnollista ruokaa (ainakin miltei) päivittäin. Koitan tässä viikonlopun aikana karistaa turhat pelot ja jännitykset ja lähteä positiivisin mielin harjoittelemaan uusia asioita ja uutta arkea. Tulen sitten tietysti raportoimaan, miten homma lähtee sujumaan. Wish me luck!

Onko muut painineet samanlaisten ajatusten kanssa joskus?

<3: Herkkupeppu