Täällä taas – vauva kasvaa ja äiti pienenee

Heipparallaa ja pahoittelut radiohiljaisuudesta! Olen ollut kuitenkin melko aktiivinen Instagramin puolella (@herkkupepunpaivakirja), mutta tämä blogin kirjoittaminen on jäänyt, koska oma aika on tuntunut olevan niin rajallista. Nyt meillä on kuitenkin aloitettu unikoulu, jonka avulla koitamme saada päivä- ja yöunet rullaamaan säännöllisemmin ja paremmin. Vauva nukkuu nyt ”lounasunensa” sisällä, joten tulipa vain eilen mieleeni, että tämä olisi hyvä sauma palata myös blogin pariin.

Mutta mitäs tänne sitten kuuluu? Paino on sahannut 100 kilon tuntumassa oikeastaan koko korona-ajan. Painonpudotusvauhti ei ole siis päätä huimannut, mutta kokonaispudotus on syksystä kuitenkin jo 13 kiloa, josta olen hyvin tyytyväinen. Tämä n. 100 kg on itseasiassa sellainen paino, jossa olen vuosien ajan ollut paljon, joten kai keho ei meinaa nyt oikein hoksata, että tässä on vielä runsaasti rasvaa, josta luopua. Toinen skenaario on se, että minä en meinaa hoksata, että tästä pienentyminen vaatisi ehkä vielä himpun lisää muutoksia.

Laihdutus vauvan jälkeen on ollut erilaista kuin koskaan ennen. Olen syönyt ihan ”perusruokaa”, jos niin voi sanoa. Herkutellut (vähän liian) säännöllisesti, syönyt ns. roskaruokaa pari kolme kertaa kuussa, juonut siiderin silloin ja toisen tällöin. Lakkoajattelu on siis puuttunut, enkä sitä kaipaakaan, vaikka lisälaihtuminen onkin edelleen tavoitteena. Onneksi nykyään on paljon valloilla ajattelu siitä, että sen sijaan, että poistetaan kaikki ”paha”, lisätään hyvää. Ja tämän nimeen minäkin nykyään vannon! Lisää kasviksia, sopivassa suhteessa lepoa ja liikuntaa, hyvä nesteytys, kehonhuolto jne.

Meidän vauva on jo 8kk. Nyt alan olla yksi niistä vanhemmista, jotka miettii, mihin aika oikein katoaa. Opin myös, ettei hän ole oikeastaan enää vauva, vaan vaapero. Vaapero on termi, jota käytetään 6-12 kuukauden ikäisestä lapsesta. Ja täytyy myöntää, että tuo puoli vuotta oli kyllä sellainen virstanpylväs, jonka jälkeen vauva alkoi kehittyä hurjaa vauhtia ja oppia jatkuvasti uusia juttuja. Oikeastaan joka päivä! Esimerkiksi tänä aamuna hän alkoi yhtäkkiä kivuta astianpesukonetta vasten ja nousta pystyyn. Ei hän vielä eilen sitä tehnyt. Hittijuttuja tällä hetkellä ovat myös suun maiskuttelu kovaaäänisesti, pöydän rummutus kovaäänisesti, mummolaan soutaminen, tutkimusmatkailu ympäri taloa ryömien sekä konttausasennossa hytkyttely. On vain surullista, kun lähipiiri ei ole päässyt nyt seuraamaan näitä kehitysaskelia kuin videopuheluiden muodossa, mutta jospa pian.

Mutta sellaista tänne näin ensi alkuun! Ajattelin kirjoitella myös tuosta meidän unikoulusta, sillä olen jotenkin ihan ”hurahtanut” siihen. Toki myös laihdutusjuttuja ja muita kuulumisia tulossa taas vähän tiiviimpään tahtiin. Jos joku vielä lukee tätä, kerro kommenttiboksissa sun kuulumisia!

<3: Herkkupeppu

PS. Sori noista monista lainausmerkeistä. Olen vähän ruosteessa.

Hyvinvointi Oma elämä Terveys Vanhemmuus