Vieläkö joku lukee laihdutusblogeja?
Tai jaksaako joku vielä lukea ikuisen jojolaihduttajan laihdutusblogia? No, niin tai näin – täsä mä olen! Tai täsä mää oon, niinku meillä päin ruukataan sanua.
On kulunut kaksi ja puoli vuotta siitä, kun viimeksi kirjoitin tätä blogia ja aloitetaan lyömällä faktat tiskiin: painan miltei 30 kg enemmän kuin tuolloin. Wou. Tuo näyttää niin pahalta kirjotettuna, vaikka näyttää se toki pahalta siinä vaakan näytössäkin. Tosin, en oo ihan varma näyttikö mun vaaka silloin 2017 alussa oikein, koska sen yksi sensori oli huonosti kiinni ja jossain vaiheessa uuden vaakan hommattuani tajusin, etten ehkä ookkaan painanut ihan niin vähän. Mutta oli miten oli, näytän tuon ajan kuvissa mielestäni helvetin hyvältä ja nyt fiilis ei oo ollenkaan sama. Paino on onneksi silti vielä 10 kg vähemmän kuin mitä se on pahimmillaan ollut, jos sallitte minun kaivaa siitä rahtusen lohtua. JA mulla on myös yksi lieventävä asianhaara. Mun mahassa ei oo tällä hetkellä pelkkää rasvaa, vaan myös vauva, jota odotan viikoilla 34+5. N. 120 kg painoa on silti ihan liikaa ja siksi oon täällä taas.
Tän raskauden piikkiin voin myös laittaa vain murto-osan tästä massasta, sillä ensimmäisestä neuvolasta painoa on tullut vain noin 7 kg, mikä on onneksi ihan hyvä asia. Toki ei olisi välttämättä tarvinnut tulla sitäkään, mutta olen silti tuohon määrään ihan tyytyväinen. Mutta se mihin en ole tyytyväinen on, että olen päästänyt itseni repsahtamaan taas näin pahasti. Se tapahtuu aina jotenkin niin huomaamatta. Jos kukaan siellä ruudun toisella puolella voi samaistua tähän niin pliis jättäkää kommentti, sillä nyt jos koskaan olisi vertaistuki tarpeen!
Raskaus ylipäätään on mennyt todella hyvin. Alun kovan väsymyksen ja puolivälintienoon liitos- ja pääkipujen lisäksi en juuri muista oireista pysty valittamaan. Olen todella yllättynyt ja kiitollinen, että vaikka kehoni on painava, on se silti sen verran hyväkuntoinen, että on jaksanut tässä muutosten myllerryksessä mukana mainiosti. Jaksan edelleen muun muassa käydä kuntosalilla ja kävellä 5-7 km lenkkejä sekä siivota koko talon (niin, meillä on nykyään ihana omakotitalo!) yhdeltä istumalta. Tämän tein juuri äsken pohtien samalla, uskallanko palata blogin pariin. Uskallanko tulla kaapista ikuisena epäonnistujana. Uskallanko aloittaa, jos into taas lopahtaakin. Mutta jos inspiraatio tulee, niin siihen on tartuttava, sillä huomisesta ei koskaan tiedä ja nyt just tämä tuntui erittäin hyvältä idealta. Hyvältä idealta juuri nyt, sillä kesälomaa on jäljellä yksi päivä ja äitiysloma alkaa perjantaina. Olisi kiva saattaa teitä ajan tasalle elämäntilanteestani nyt, kun kirjoittamista ei vielä rajoita pieni vauva tarpeineen. Lisäksi mielestäni nyt on hyvää aikaa prosessoida itsekin tätä painoasiaa, sekä ylipäätään suhdetta itseeni ja hyvinvointiini, ennen kuin jonkun muun hyvinvointi on prioriteettilistalla ykkösenä.
Mutta pidemmittä puheitta, nyt on homma startattu taas liikkeelle ja laitan tähän loppuun kuvan siivousurakan jälkeisestä iltapalastani, jonka nautin oman kotimme terassilla sopivasti viilentyneessä kesäillassa. Aiheita, joista ajattelin teille tulevina viikkoina kirjoittaa on ainakin tiivistelmä viime vuosien tapahtumista, ylipainoisen raskaus ja siihen suhtautuminen terveydenhuollossa, tavoitteistani ja suunnitelmistani laihdutuksen suhteen, kun olen taas lähtöpisteessä, synnytykseen valmistautumisesta ja ajatuksista synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyen, kun olen täysin uudessa elämäntilanteessa.
Kuullaan pian!
<3: Herkkupeppu