Saanko minä tuoda pojan kotiin

Nytkö se jo alkaa, neiti ei ole vielä täyttänyt viittä ja pitäisi uusi poikaystävä tuoda kotiin.

Päiväkodissa on eräs pieni poika ihastunut tyttäreemme ja seuraa kaikkialle tytön perässä ja tekee kaikki samat asiat perästä. Niinpä meidän neiti tämän liehittelyn jälkeen tykästyi niin paljon tähän poikaan, että päätti isältään kysyä, saako ottaa tämän pojan ja tuoda asumaan meille. Isä ei lämmennyt ajatukselle ihan niin paljon. Tyttäremme ei suinkaan tarkoittanut, että poika tulisi meille vaan hetkeksi leikkimään vaan hän halusi omistaa tämän kuin hauskan lelun. Oli sitten hiukan keskusteltava asiasta ja siitä kuinka jokaisella on oma koti eikä ketään voi vaan ottaa matkaansa ja pitää omanaan.

Meidän neiti kun ei ole ollut ennen tätä kesää kiinnostunut nukeista, vauvoista tai oikein mistään tyttöjen leikeistä. Keväällä hänet hurmasi kuitenkin vuoden ikäinen pikku poika ja siitä lähtien vauvat ja pienet lapset sekä nuket ovat kiinnostaneet ihan erilailla. Kesäloma menikin matkiessa vauvoja. Ähistessä ja vauvaillessa meinasi mennä vanhemmilta hermot.  Juuri kun alat ymmärtää lasta ja puhuminen edistyy niin alkaa tällainen en osaa mitään ja ähisen puhumisen sijasta vaihe.

Hienoahan tässä on se, että uusiin ryhmäläisiin tutustuminen on lähtenyt käyntiin näin hyvin. Alun en tykkää kenestäkään uudesta, jälkeen ollaan tilanteessa, että näiden uusien joukosta on löytynyt jo kaksi, joista on tullut tosi läheisiä. Ilo huomata, että meidän pieni ja pippurinen päästää näinkin pian lähelleen uusia ihmisiä ja kehittyy sosiaalisissa taidoissa. Kyllä siitä neidistä vielä ihan yhteiskuntakelpoinen kasvaa 🙂 😉 Omanlainen vahva persoonansa, joka pärjää kokoajan paremmin ja paremmin muidenkin ihmisten kanssa. On hyvä asia, että löytyy luonnetta ja vahvuutta puolustaa omia mielipiteitään, mutta jokainen tarvitsee myös ympärilleen jonkinlaisen turvaverkon ja silloin on myös opittava ajattelemaan muidenkin tunteita. Pienihän tuo neiti vielä on ja se mitä hänestä vielä kasvaakaan on kaikille mysteeri, mutta kun seuraa läheltä kahta aivan erilaista persoonaa, niin toki se kosketuskammoinen ja seurassa syrjäänvetäytyvä persoona huolestuttaa.

Poikamme on aina rakastanut sivelyä, pusuttelua, halailua ja yleisesti ottaen läheisyyttä. Jakanut lelunsa ja tykännyt muista lapsista ja mielellään vaikka ujo onkin tutustunut uusiin lapsiin. Tyttö taas on syntymästä lähtien ahdistunut kaikkien muiden paitsi veljensä kosketuksesta ja oli kolme vuotias kun alkoi sietämään meiltä muilta perheenjäseniltä pusuja ja haleja. Nykyään kyllä meiltä jo kaipaa kovastikin haleja ja pusuja, mutta ulkopuoliset ja harvoin nähtävät sukulaiset eivät saisi koskea. Näkee kuinka hän ahdistuu ajatuksesta, että joku lähestyy ja siksi usein esimerkiksi juhlissa vetäytyy johonkin nurkkaan seuraamaan muiden touhuja kaikessa rauhassa. Siitä syystä olenkin erityisen iloinen tästä sosiaalisten taitojen kehityksestä, vaikka ei nyt vielä tarvitse niitä poikia alkaa kotiin tuomaan, kyllä sen sitten ehtii myöhemminkin 🙂