Sinussa on jotain samalla niin tuttua että samalla niin vierasta. Vartalomme kieli on kauniimpaa kuin yksikään puhuttu kieli maailmassa. Et aina ymmärrä minua sillä minun sarkasmini ei välity niin upeasti kielestä toiseen vaihdettaessa. Mutta minä tajuan sinua.

Emme ole tunteneet vielä kauaa. Tällä kertaa en halua pilata tätä murehtimalla tulevaa. Olet sanonut että et aio enää talven tullen olla tässä kaupungissa. Muistutat jotenkin Nuuskamuikkusta, huoletonta kulkuria. Sanattomalla sopimuksella emme asetu toistemme tulevaisuuden eteen. Sinä olet matkalla, aivan kuten minäkin. Eivät matkaajat tiedä minne he päänsä seuraavana yönä kallistavat. Mutta sinä yönä he voivat suoda toisilleen lämpöä.

Sinä otat minut viereesi, silität hiuksiani ja pitelet kiinni. Juuri oikealla tavalla. Game of Thrones pyörii taustalla. Kivun jälkeen tarvitsen hetken hengähtää, vartaloni tärisee vieläkin. Aamulla löydän hampaanjälkesi olkapäästäni. Miten tämä kaikki voikaan tuntua niin luonnollisesta ja hyvältä. Luulin jo kokeneeni tarpeeksi mutta tuot esiin uusia puolia minusta. Kosketuksesi tuntuu ihollani vielä seuraavana aamuna. Olenko vain sokeutunut tästä kaikesta fyysisyydestä että en tiedä onko meissä potentiaalia mihinkään muuhun? Toisaalta muutaman viikon ero tulee hyvään hetkeen, ehkä molemmat tarvitsemme vähän aikaa ajatuksillemme. Sinun ajatukseni ovat vielä kovin vieraat ja toivon salaa että toisit niitä esiin kysymättä. Mutta et vielä päästä minua niin lähelle.

Silmänräpäyksessä nukahdat ja kuulen sinun raskaan hengityksesi. Käännyt niin että vartalomme eivät enää kosketa. Ja minä valvon. Päässäni pyörii liikaa ajatuksia. Joka kerta minä päädyn tähän pisteeseen josta tiedän ulospääsyn olevan vain sellaista kipua jota en kestä murtumatta. Mutta joka kerta ryhdyn tähän uudestaan, ottaen vastaan jokaisen hetken. Toisaalta en koskaan halua sydämeni kylmettyvän. Taisimme puhua tästä ensitreffeillä, siitä miten jossain vaiheessa on useamman pettymyksen jälkeen vain katsottava peiliin. Sinä olet kokenut pettymyksiä yhtä lailla. Olet minua melkein kymmenen vuotta vanhempi mutta onneksi maailma ei ole myöskään vienyt sinulta optimismiasi. Tietyllä tavalla annat minulle toivoa että ei minun tarvitse muuttua ollakseni vakavasti otettava aikuinen.

Tunnen kätesi kädessäni. Puristat sitä unissasi. Ja minä tiedän että oli lopputulema mikä vain meidän tarinallemme, se oli sen arvoista.

xxx,

Isla