Ylä- ja alamäkiä
Kääk! Hirveän pitkä aika mennyt ilman minkäänlaista rakoa päivittämiselle.
IBS on vaihtelevasti ollut kuvioissa mukana – siis koko ajanhan se on mukana, muttei koko aikaa vaivaavana. Toisinaan saan tarmonpuuskan syödä juuri FODMAPin mukaisesti ja toisinaan tulee repsahduksia, kun on kiire ja muutenkin kaikki kaatuu päälle ja tuntuu, ettei mistään ole mitään hyötyä.
Minulta loppui reseptilliset happosalpaajat, joten kokeilin hetken olla ilman mitään. Vatsani olikin kunnossa pari viikkoa, mutta sitten se taas räjähti oikein kunnolla. Ylävatsakivut, turvotus ja närästys palasivat kuin en olisi ikinä mitään rauhoittavaa vatsalleni syöttänytkään. En kuitenkaan innostu oikein noista vahvoista happosalpaajista ja kävinkin hakemassa summamutikassa entsyymejä ja probiootteja ihan luontaistuoteosastolta. Sain kuitenkin myyjältä hyv’ät ohjeet, mitkä sopivat juuri IBS:n kanssa, sillä osa niistäkin pahentaa vaivaa ja osa ei vaikuta ollenkaan.
Tällä hetkellä vatsani on ihan okei, välillä turvottaa ja sattuu jo heti aamusta ja silloin vain täytyy ajatella, että päivä se on huomennakin, sillä kipu ja turvotus ei päivän aikana ainakaan helpotu. Olen ottanut yhden probiootin ja yhden enstyymin päivittäin heti aamusta ja tuntuu, että ne auttavat. Iltainen närästys tosin vaivaa, muttei sentään satu. Täytyy vielä testata purkit loppuun ja tehdä johtopäätökset vasta sitten.
Olen testaillut nyt hetken myös kaurapuuroa, jota en ole aikoihin syönyt, koska se on polttanut mahaani todella pahasti. Pienenä annoksena kananmunan ja marjojen kanssa se on pitänyt olon kylläisenä eikä ole ärsyttänyt sisuksiani. En kuitenkaan uskalla syödä sitäkään päivittäin, pari kertaa viikossa vaihtelun vuoksi on hyvä.
Nyt lähden lääkäriin hoitamaan toista vaivaani, leikkauttamaan sairastunutta ihoa selästäni.
Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä!