Mun paikka maailmassa

On ihanaa,että on löytänyt oman paikkansa maailmassa.Virheaskelten ja hapuilujen jälkeen.Epäilysten jälkeen”onko musta tähän”.

Eihän elämä ole koskaan valmis.Aina on asioita,joita haluaa,joista haaveilee,joita odottaa,joita toivoo.”sitten kun..”

Mutta on myös tosi tärkeää huomata tässä hetkessä,että nytkin on hyvin.

Mulla on koti,paikka johon mennä. Jossa on mun rakkaimmat ihmiset. Jotka odottavat mua,kaipaavat ja toivottavat tervetulleiksi.

Tietää mihin kuuluu,on joku jonka kanssa jakaa elämä. 

Tarvitsen myös välillä omaa aikaa ja tilaa,että jaksan olla se äiti ja vaimo. Välillä seinät kaatuvat päälle ja on vain otettava hieman etäisyyttä.Joskus on hirveän tärkeää olla vain minä. Olla itsensä ja omien ajatustensa kanssa.Kuunnella itseään. 

Mutta on myös valtavan ihanaa,että on se paikka johon palata sieltä omasta hetkestä. Ei tarvitse olla tyhjä.Ei tarvitse etsiä ja hapuilla.Ei tarvitse olla ulkopuolinen.

Joskus se oma tila juuri saa ymmärtämään sen,mitä on jo. Joskus kaukaa todella näkee paremmin lähelle.

Sekin aika tulee kun lapset muuttaa pois kotoa ja sitten sitä miettii,että silloin kun lapset oli kotona ja tarvi mua,niin ne oli niitä elämän onnellisimpia vuosia.Ne vuodet on nyt. Ruuhkavuodet.Välillä sitä väsyy omaan elämäänsä. Tuntuu ,että juoksee vain paikasta toiseen,eikä kuitenkaan ikinä ole perillä. Ja silti sisimmässään tietää,että just nyt mä oon kotona.Täällä mihin kuulun.Tämä on mun paikkani.

Näiden vuosien tärkein ohjenuora on ainakin itselleni tämä:  ”Sun rasittava arkes on sun lastesi lapsuus”.

Niin se on. Toivon,etteivät lapset muista aikuisina,että äidillä oli aina imuri kädessä tai että äiti oli aina päivystämässä.

Mikään ei oo täydellistä ja mikään ei oo koskaan valmista.Mutta silti pitäis muistaa olla kiitollinen tästä hetkestä.Onnellinen näistä päivistä.

Kaikki on niin hyvin.

Kuitenkin.

Ja kyllä se vähän niin on,että kun on elämäänsä tyytyväinen,niin kummasti se elämä tuntuu onnellisemmalta. Omalla asenteellaan tekee siitä elämästä itselleen helpompaa.

Nizzan reissu yksin syksyllä 2015. Vietin koko päivän itseni seurassa.Uin lämpimässä meressä,kävin ihanassa pikku kylässä,kävelin kilometritolkulla.Mä palaan monesti väsyneenä tähän kuvan hetkeen.Mä olin silloin todella onnellinen. Olin just täyttänyt 26 ja viimein aloin hyväksyä sen,että tässä se elämä nyt on.Ja mä olin siitä onnellinen.

Tallinnassa pari kuukautta sitten yöreissulla yksin arkea paossa pitkän päivystysrupeaman jälkeen.Teki niin hyvää!