Mietteitä maanantailta

Outo olo. 

Melankolinen fiilis ripauksella kaikkea muutakin. Surua,väsymystä,toivoa,odotusta. 

Ihmismieli on välillä kummallinen. Miten pää kestää välillä niin montaa tunnetta yhtäaikaa? 

Tiedän,että kaikki on hyvin mulla ja mun omalla perheellä,mutta välillä muiden murheet painaa omatkin hartiat alas. 

Tekisi mieli ravistella nää tunteet hartioilta, mut tiedän,että nää pitää vain elää. Käydä läpi,tuntea.

Elämä on sellaista joskus. 

Tän illan kuuntelen vähän haikeaa,surullista soittolistaa. Muistelen vanhoja,kaipaan toiseen aikaan. Kynttilän pehmeässä valossa on helppo vuodattaa pari kyyneltä. Itkeä jonkun muun puolesta. Pistää ylös pari pyyntöä, anoa. Toivoa uutta mahdollisuutta.

Huomenna on uusi päivä,ehkä jaksan sen taas kohdata pystypäin. Aina negatiivisia tunteita ei kannata haudata. Joskus niitä pitää käsitellä,vähän rypeä. Sen jälkeen ne on taas vähän helpompi työntää pois ja keskittyä siihen mikä on hyvää,puhdasta ja kaunista.

Mutta tänään, nyt,musta tuntuu tältä.

Mun sydämeen sattuu,mun kädet on tyhjät enkä saa sanotuksi mitään mistä olisi apua

 

”Eihän leijonil oo kyynelkanavii

kun heikkoudetkin on vahvuuksii

En mä kehtaa edes kysyä: Hei mikä on? 

mut huomaan sun silmistä. 

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää

Eikä kukaan muu sitä nää

Vaik sut on luotu kantamaan

nousemaan aina uudestaan

Oon pahoillani en osannut lohduttaa

Mut lupaan, vielä se helpottaa”