Hetki ennen unta

Illat ovat välillä pienten lasten kanssa yhtä taistelua.Kaikilla painavat niskassa päivän rasitukset..pienet ovat olleet päiväkodin melussa ja omia hartioita painavat opinnot.Pinna on kireällä,kaikki ovat väsyneitä.Kiukuksihan se helposti menee.Helposti se oma pinna meinaa palaa ja ärähtelet lapsille..ja kun lapset sitten nukahtavat ja ovat pieninä,tuhisevina,unenpehmeinä kääröinä kainalossasi mietit taas,miksi piti kiukustua.Kun nämä kaksihan ovat ne maailman rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset minulle.Voi kunpa jaksaisi väsyneenäkin muistaa että nämäkin ajat menevät ohi.Pienet eivät kohta enää ole niin pieniä ja ei kulu kauaakaan kun jo kaipaan näitä iltahetkiä.Ties milloin pojat jo ovat niin isoja,etteivät enää haluakaan äitiä viereensä lukemaan iltasatua tai silittämään poskesta.Eihän siitäkään ole kuin hetki,kun meitä oli vasta kolme ja kanniskelin yöt läpeensä esikoistamme pienessä kolmiossamme..lapsi itki kivusta kaarella..ja minä en voinut asialle mitään.Se suunnaton helpotus,kun pieni viimein nukahti syliin..valahti rennoksi ja hengitys rauhoittui tuhisemaan lämpimänä vasten kaulaani..nyt senkin pienen jalat roikkuvat jo polvieni kohdalla,jos hän on sylissäni.Niin ne vuodet vierivät.

Vuosien päästä toivon,että muistin nauttia näistä päivistä tarpeeksi.Ne kun eivät enää koskaan palaa.