Ajatuksia pitkikseltä

10689794_10204196492807937_772636261230264871_n.jpg

Huh mitä haipakkaa taas tää arki. Koulutehtäviä, miehen koulua, töitä, läjäkaupalla treenejä, työharjoittelua,sairastelua,niin omaa kuin lastenkin. Tuntuu koko ajan,että on ihan puhki!Ikävä tunne.

Mä olin tänään viimeisellä pitkällä lenkillä ennen Amsterdamin maratonia. Neljä tuntia liikettä eteenpäin. Ensin 20km fillarilla, sen jälkeen 8km juosten, 8km kävellen ja lopuksi 25km fillarilla. Siinä oli aikaa mietiskellä. Aurinko paistoi,polveen ei sattunut.Huh,pientä toivoa maratonille. Tässäkö tää alkaa nyt olemaan?Loppusuoralla. Tyhjä olo. Kohta se maraton on,kolmen viikon päästä!Jotenkin ei edes hirvitä. Tässä on tapahtunu niin paljon. Polvi krenkkaa,hirvittää ,että juostaanko tällä oikeasti mitään maratonia.Aikatavoite on unohdettu. Odotan vain jännityksellä. Toivon, että aika on alle viisi tuntia ja maalissa hymyilyttää. Tavoite on täysin realistinen. Jos vain polvi kestää. 

Arvatkaa mitä opin tänään pitkällä lenkillä?

a)leikkaa kynnet ennen pitkiä lenkkejä!

b)sivuletti toimii duunissa,ei juoksussa kuulokkeet korvilla. Maratonille ranskanletti tai nuttura,ehdottomasti.

c)tankkaa paremmin ruokaa!nestetankkaus oli ok,mut hei,kaks voileipää ei riitä.Loppuajasta oli kuulkaa nälkä..maratonin aamupalalle ainakin puuroa ja marjoja lisäksi.

d)energiageelit on aivan kamalaa kuraa. Meinasin oksentaa dexalin geelistä ,mutta north force meni kakistelematta alas ja tuntui auttavankin

e)se vaseliini!Ei oo kiva tunne kun sykevyö kaivautuu kylkiin!

Ei siis turha lenkki ollenkaan.Tästä tietää taas pari juttua mitkä kannattaa tehdä eri tavalla kolmen viikon päästä!Juoksuvaatteissa ei oo mitään muutettavaa,ne toimi hyvin 🙂

10645043_10204289962424619_839414802648766869_n.jpg

Lenkillä mietin yhtä kysymystä, jonka rakas isoäitini nakkasi minulle lauantaina. Viekö juoksu aikaa perheeltä?Vastasin ensin,että ei, mutta jäin kuitenkin miettimään sitä vielä täksikin päiväksi. Kyllä se nykyään vie aikaa perheeltä.Paljon. Ennen juoksin vähän vähemmän ja aina öisin. Nyt olen tiistai-illat ja lauantaiaamut aina pois. Lisäksi juoksen nykyään myös päivisin kun ei muuten aika riitä treeneihin. Juoksu vie myös aikaa monelta muulta asialta. Viimeisen kuukauden verran juoksu on mennyt tosi monen asian edelle. Nukuttujen viikonloppuaamujen,leppoisten perheiltojen,kahvitteluhetket kaverin kanssa..kaikki on nyt vähän jäänyt ”kun on treenit,kun on pakko juosta tää lenkki..”. Olen huomannut ajattelevani viime aikoina,että huh, enää muutama viikko ja tää on ohi!Tuntuu,että juoksusta on tullut mulle liian tavoitteellista. En rehellisesti ole nauttinut näistä viisi-kuusi treenipäivää viikossa-viikoista. Olen todella kiitollinen tästä kokemuksesta ja jatkoa varten mulla on roppakaupalla vinkkejä,neuvoja ja ohjeita muistivihkoni sivuilla. Näin iso treenimäärä vaan ei tunnu toimivan mun päälle ja keholle.

Juoksin viime syksynä pienempiä kilometrimääriä viikossa(max.50km)ja mun mielestä olin viime syksynä paljon energisempi ja nopeampi(ihan todistetusti,en ole kertaakaan tänä vuonna juossut kymppiä niin lujaa kuin viime syksynä) niin arjessa kuin juoksupoluillakin. Musta on tuntunut viime aikoina liian usein vain hitaalta ja lihakset tuntuu tosi usein ”tyhjiltä”.Tuntuu etten palaudu enää niin hyvin. Viime syksynä liki jokainen lenkki oli silkkaa nautintoa. Lähdin lenkille hymy huulilla ja palasin takaisin naama vielä leveämmässä virneessä. Jokainen askel oli nautintoa. Juoksu oli lääkettä arkeen,huumetta,nautintoa.Aina kun puhuin juoksusta tuli energinen ja pystyvä olo. On nytkin ollut nautinnollisia lenkkejä,tottakai. Mutta silti liian usein tää tuntuu suorittamiselta. Olen vain tehnyt niinkuin pitää, en ole jättänyt treenejä väliin ilman pakottavaa tarvetta(flunssa).En ole antanut itselleni vapautta mennä fiiliksen mukaan ja just se tässä on mennyt vähän pieleen. 

Olen myös älyttömän ylpeä itsestäni. En ikinä olisi uskonut pystyväni näihin treenimääriin. Olen ylittänyt itseni usein,valmentajan suosiollisella avustamisella ja tehnyt treenejä mihin en yksinkertaisesti olisi pystynyt yksin. Se apu on ollut korvaamatonta ja olen siitä kiitollinen. Hyödynnän varmasti näitä oppeja myöhemminkin. Tän matkan mä vedän nyt loppuun asti ohjelman ja neuvojen mukaan ja katson mihin se riittää.

Tämän maratonin jälkeen kuitenkin muutan pari asiaa.Juoksu ei lopu,ei todellakaan. Teen siitä taas vain enemmän nautintoa. Juoksen enemmän fiiliksen mukaan. Vähennän kilometrejä. Vedän enemmän fillarilla ja juoksen välillä ilman sykevyötä. Opettelen taas vain nauttimaan ja annan itseni jäädä välillä sohvannurkkaan.Aina ei nappaa ja siinä ei ole mitään pahaa.  Ei juoksu ole koko elämä, se on vain se energia,mikä pitää mut kiinni kaikessa ja antaa voimia. Sellaista siitä taas pitää tehdä. Addiktion ja nautinnon raja on aika kapea..

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *