Kotkan poikii ilman siipii
Mä oon tainnut aiemminkin puhua tästä aiheesta blogissa,mut puhunpa taas.Meidän perhe viettää autossa tosi paljon aikaa.Olemme usein matkalla jonnekin ja vielä useammin matkalla ei minnekään,eli täysin ilman päämäärää.Autoreissut ovat perheemme ja varsinkin parisuhteemme koossa pitävä liima.Kun seurustelimme,pilistelimme pitkin Helsinkiä prätkälläni.Ajoimme muun muassa Helsingistä Ouluun(ja mutkien kautta tietenkin,kokonaisuuspituus reissulla mm.1400km)ensimmäisenä kesänämme ja puhuimme pitkät pätkän kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta kypäräpuhelinten välityksellä.Välillä kuulin kun korvaani laulettiin Tinasormusta ja seuraavassa hetkessä suunnittelimme jo seuraavaa kesää ja yhteistä tulevaisuutta.
Miehen saatua autokortin,siirryimme sisätiloihin puhumaan,ajelemaan ja pussailemaan.
Esikoisen synnyttyä huomasimme,ettei hän nuku missään muualla kuin autossa.Sinä talvena ajoin paljon pitkin öistä Helsinkiä nukkuva lapsi peräpenkillä ja mies etupenkillä.Puhuimme,joskus olimme hiljaa,kuuntelimme musiikkia.Haimme take away-kahvit ettemme nukahtaisi.Mutta olimme kuitenkin siinä hetkessä,yhdessä rinnakkain ja takapenkillä se nukkuva pieni ihminen.
Toisen lapsen synnyttyä jatkoimme jo vuosia kestänyttä rutiinia.Aina kun arki alkoi ahdistaa ja viimeistään sitten kun puolisoiden välinen yhteys katkesi,keräsimme kimpsut kasaan,eväät pussiin,lapset autoon ja auton käyntiin.Ja suuntasimme johonkin.
Tietä tuijottaessa ajatuskin kulkee.
Ja se kadonnut puheyhteyskin usein löytyy.
Lapsetkin nauttivat autossa olosta ja uusien paikkojen etsimisestä. 
Niin me teemme edelleen.Käymme vähintään sunnuntaisin retkellä jossain,ihan missä vain.Usein arki-iltaisinkin.Eväät mukana,varavaatteet lapsille ja kesäisin pyyhkeet ja uikkaritkin.Olemme löytäneet toinen toistaan hienompia paikkoja ja kokeneet yhdessä mahtavia hetkiä.Lapset ovat aivan parasta matkaseuraa,innostuvat niin pienestä ja saavat tylsät aikuisetkin näkemään asiat aivan uudelle tapaa. Olemme puhuneet satoja hyviä keskusteluja lasten nukkuessa päiväunia takapenkillä ja aina vain uudelleen auton etupenkillä istuessani löydän miehestäni uusia piirteitä joita hänessä rakastan.
Mikä luojan lykky onkaan,että rinnalleni osui samanlainen elämäntapahaahuilija.Olisi kammottavaa kertoa koko ajan suuntia ja suunnitella mihin menemme seuraavaksi. Onneksi ei tarvitse.Olemme mielellämme yhdessä hukassa.
Viikko sitten oli sattumalta hyvä päivä kipeilyni kanssa joten otimme esille google mapsin ja katselimme mitä kivaa löytyisi n.100 km ympyrän sisältä kotipaikastamme.Päädyimme ensin Loviisaan ja sieltä sitten Kotkaan.Ja vitsi,että olikin kivaa!Loppuillasta tosin huono olo yllätti oikein urakalla mutta oli se sen arvoista..
Loviisasta löytyi ihana vanha kaupunki!Mulla oli mennyt ihan ohi tällainen paikka.Onneksi päädyimme sinne nyt.
Ihania sisäpihoja,puutarhoja,vanhoja taloja,viihtyisiä kahviloita..ihana satama!Loviisa yllätti positiivisesti.Ihana pieni merellinen kaupunkin.
Loviisasta päädyimme Kotkaan ja se oli kyllä vähän pettymys.Jotenkin uskomattoman meretön merikaupunki!Kotkassa tosin on hieno puisto ja mahtavia näkötorneja, mutta olisin luullut Suomen ykkös merikaupungin olevan paljon paljon merellisempi!Ehkä meininki on Kotkan meripäivillä eri..
Mutta ihana päivä oli tämäkin.Kyllä se vaan kannattaa välillä poistua niistä omista tutusta ympyröistä!Näkee sen tutun arjenkin taas ihan eri tavalla