Kuulumisia sängyn pohjalta

Mulla olis kasakaupalla kuvia ja postausluonnoksia,mutta tänne blogiin julkaistavaksi asti ne eivät ole päässeet.

Olen kärsinyt koko kevään ajan enemmän ja vähemmän pahoinvoinnista ja oksentelusta.Turkin matkan jälkeen ongelma on lähtenyt ihan käsistä. Pahoivointi alkaa pahenemaan iltaa kohti ja yön makaan vessan lattialla itkien ja oksentaen ja rukoillen,että tämä joskus loppuisi.Joskus aamuyöstä ehkä nukahdan,vain herätäkseni ja oksentaakseni taas pariin kertaan ennen töitä.Töissä joko selviän päivästä tai jatkan oksentamista ja olen taas sairaslomalla.Raastavaa.Kukaan ei tiedä missä mennään ja olo on niin hirveä,että koko ajan vain liki toivoo kuolevansa.Onneksi välissä on ollut myös pari sellaista päivää, että olen saanut jotain tehdyksikin,mutta sitten pahoinvointi taas alkaa ja ämpäri kutsuu..

Mä oon niin väsyny.Aivan kuoleman väsynyt.

Onneksi maanantaina on gastroskopia ja parin viikon päästä pään magneetti.Toivon,että syy löytyy,ja toivon ettei se ole mitään aivan hirveää.

Toivon,että tämä nyt vallitseva hirveä merisairas-olo loppuisi ja saisi olla taas normaalisti.Uskaltaisi syödä mitä haluaa ja kokea olonsa hyväksi,terveeksi ja kykeneväksi

.

Mutta ei jotain niin pahaa ettei hyvääkin.Olen taas jälleen kerran saanut huomata,että ympärilläni on aivan ihania ihmisiä.Isä antaa itkeä sylissään väsymystäni,äiti keittää maissivelliä,mies pitää hiuksia kiinni oksentaessani ja kantaa sänkyyn,kun en jaksa kävellä.Ystäviltä tulee viestiä ja puheluita,kertovat,että ovat tässä ja kysyvät kuinka voivat auttaa.

Olen siitä niin kiitollinen.

Sentään.