Oonhan mä tänä keväänä ehtinyt vähän reissaamaankin! Pari viikkoa sitten piipahdin Riikassa,koska siellä juostiin Riika Marathon. Ja älkää nyt vain luulko,että minä olisin ollut maratonille menossa. Ehei,eiei. Ei tällä polvella ja sairastelulla. Mun tavoitteena oli köpötellä ihan vaan kymppi turistina. Siinä oli mulle aivan tarpeeksi pureskelemista.

Matkaseurana mulla oli osaedustus ihanista  #maratonmuijista, joiden kanssa treenasimme ja reissasimme yhdessä Amsterdamin maratonille,mun ekalle ja vikalle maratonille. Tuolta treeniajalta jäi paljon käteen. Fiksuja vinkkejä,palo juoksuun ja monta ihanaa ihmistä,jotka ovat pysyneet elämässä vaikka juoksulenkkareiden nauhat ovat olleet välillä hyvinkin löysällä ja ehkä ne lenkkaritkin kateissa..

Riika yllätti kyllä positiivisesti! Ekana iltana emme ehtineet kuin kävellä Expoon hakemaan kamppeet ja sieltä sitten eväiden hakuun ja ulos syömään. Illan aikana kuitenkin tuli jo fiilis,että tämähän vaikuttaakin kivalta kaupungilta! Kivaa arkkitehtuuria ja paljon siistimpää kuin olin ajatellut.

Kisa-aamuna hermostutti. Omat juoksukilometrit keväältä olivat minimaalisia. Olin kyllä kävellyt,uinut ja hiihtänyt paljon,mutta juoksun kanssa oli ollut vähän niin ja näin.. Toisaalta järki huuteli kuitenkin,ettei kymppi ole mitään. Selviäisin siitä vaikka käsillä kävellen,kyllähän mä tiesin selvinneeni paljon kovemmistakin urakoista. Hermostutti silti.

Päivä oli hämmentävän kuuma. +20 varjossa,tuntui kylmän kevään jälkeen ihan tappohelteeltä. Mua se ei onneksi häirinnyt,mutta monelle muulle juoksijalle se oli ongelma varsinkin pidemmillä etapeilla.

Ensimmäinen kilometrikyltti minkä havaitsin. Hämmästyneenä katsoin kulunutta aikaa kellosta,mitä ihmettä? Tämähän menee hyvin? Miten voi olla mahdollista!

Maaliin saavuin pirteänä ja hyvällä fiiliksellä. Hyvä etten kyyneltä tirauttanut,kun kivuton kymppi pitkään aikaan tuntui niin hyvältä! Hämmentävää miten helposti se meni. Olin henkisesti täysin varautunut,että reitillä menee ainakin 1,5h ja joudun kävelemään,mutta lopputuloksena oli,että juoksin liki koko matkan ja en ollut kovin monen minuutin päässä ennätyksestäni. Yllättävää sekä toivoa herättävää. Ehkä mä sittenkin joskus taas vedän ne lenkkarin nauhat kireälle ja polvi alkaakin taas joskus kestää juoksua..

Riika Maratonia uskallan suositella myös tapahtumana. Kympin reitti ainakin oli ihan kiva(hyvä läpileikkaus kaupungista näin turistin näkökannasta),tapahtuma oli todella edullinen ja hintaansa nähden sisälsi ihan hyvät oheistuotteet. Ja kaikki toimi hienosti. Paikat oli selkeästi merkitty,vessoja löytyi,tavarasäilytys oli hyvin organisoitu ja huolto pelasi. Kympillä alku oli ruuhkainen,mutta lopussa ainakin itse sain mennä ihan rauhassa ilman karmeaa tungosta. Pari meistä juoksi maratonin ja käsittääkseni homma toimi heilläkin ihan passelisti,mutta reitti olisi voinut olla kivempikin.

Juoksun jälkeen jäimme torille istuskelemaan ja nauttimaan upeasta päivästä. Illalla raahauduimme suihkun kautta syömään ja sen jälkeen hotellihuoneeseen makoilemaan ja päivittämään kuulumisia. 

Aamulla puolet porukasta lähti jo aamuvarhaisella takaisin arkeen,minä ja yksi toinen jäimme vielä päiväksi.

Kiertelimme pitkin Riikaa ja shoppailimme. Iltapäivällä jouduin luopumaan seurastani ja loppuillaksi jäin yksin. Minun lentoni lähtisi vasta puolilta öin. Aika tervetullutta sekin. Jotenkin terapeuttista olla yksin omassa seurassaan ja mennä oman mielensä mukaan sinne mihin siltä hetkeltä tuntuu. Tulee myös eri tavalla keskustelua tuntemattomien kanssa kun on yksin.

Söin hyvin ja jatkoin shoppailua. Jostain tuli parin tunnin sadekuuro niin mitäpä sitä muutakaan tekemistä olisi keksinyt.

Ihana reissu ja ihana kaupunki. Tuli vahvasti sellainen fiilis,että tänne on tultava vielä uudelleenkin,kenties koko perheellä kesällä. Jos silloin päätyisi vaikka Jurmalaan..Yhtään mahdoton ajatus ei olisi myöskään tulla uudelleen juoksemaan ensi kevään Riika Marathonia..