On osattava olla ihminen toiselle ihmiselle
Joskus hoitajana on sellaisia työpäiviä,että kun tulee kotiin,haluaisi vain pitää ikuisesti lapsiaan ja miestään halauksessaan. Tänään oli sellainen päivä.
Hetkittäin sitä hätkähtää arvostamaan,kuinka paljon on saanut.Ja kuinka paljon joku muu on voinut menettää.
Liian usein sorrun ajattelemaan ”sitten kun”..sitten kun valmistun,olen enemmän läsnä..sitten kun on kesä,meillä on enemmän yhteistä aikaa koko perheellä..sitten kun..
Nyt on nyt. Ja kamalan hyvin onkin.Kunpa sen vain aina muistaisinkin.
Olen huomannut tässä harjoittelupaikassa huikean selvästi sen ammattillisen kasvun mitä nämä reilut seitsemän vuotta tällä alalla ovat tehneet. Tähän nykyiseen työhöni, en olisi pystynyt muutamia vuosia sitten.Olisin musertunut rankkojen kohtaloiden alle,kantanut potilaita mielessäni kotiin asti.Nähnyt heistä unia,miettinyt,murehtinut.
Nytkin on niitä potilaita,jotka jostain syystä pääsevät pinnan alle ja jäävät mieleen.Enimmäkseen kuitenkin suurimpaan osaan osaa suhtautua ammatillisesti..elämä on. Mutta sinä päivänä,kun en tunne enää mitään ja kukaan ei kosketa,on aika vaihtaa alaa.