Treffit

image.jpeg

En tiedä onko muilla pariskunnilla tällaista,mutta meillä aina säännöllisesti tulee sellanen koko ajan huono fiilis-notkahdus. Kiukutellaan ihan turhista asioista ja tuntuu,ettei aina jaksa sille toiselle avata mitä siellä omien korvien välissä tapahtuu,saatikka että kiinnostais tietää mitään niistä toisen ajatuksista. Meillä tämmöselle fiilikselle on yleensä aina sama syy:liian vähäinen yhdessäoloaika. Esimerkiksi nyt kesä on vaan mennyt ohi niin,että ollaan oltu liki koko ajan vain perheen kesken. Ihanaa sekin on ja tärkeää,mutta välillä meidän parisuhde ainakin tarvitsee sitä,että saadaan olla vain me kaksi. Ei aina isä ja äiti. 

Onneksi mulla on ihanat vanhemmat ja näin ollen lapsilla ihanat isovanhemmat,joille voi välillä soittaa,kun alkaa tuntua siltä,että arki on liian raskasta. Silloin voi tiputtaa lapset isovanhempien hyvään hoivaan ja ottaa itsekkäästi aikaa parisuhteelle.

image.jpeg

Vitsi se on ihanaa,kun saa pukea nättiä päälle ja miettiä yhdessä mihin mentäis. Olla kaksin,pitää kädestä kiinni. Jutella ilman,että joku koko ajan keskeyttää. Istua kainalossa ja tuijottaa merta. Kuunnella musiikkia. Syödä hyvää ruokaa. Nauttia.

image.jpeg

Tällä kertaa(niinkuin monesti ennenkin)mentiin Birgitta Hernesaareen. Tilattiin hirviburgerit ja nautittiin ihanasta,jonkun muun tekemästä ruuasta. Tuijoteltiin merta ja juotiin jälkkäriksi hyvät kahvit. Mahat pulleina käveltiin käsi kädessä pitkin Eiranrantaa. Hairahduttiin jätskikioskin supertarjoukseen(kolme palloa kolme euroa,kuka hullu siitä vois kieltäytyä?) ja jätskit kädessä nautiskeltiin maisemista. Nähtiin kaksi hääparia ja muisteltiin omia häitä. Voi miten nuoria me silloin oltiin. Suunniteltiin joulukuuta. Meillä on silloin 10-vuotishääpäivä ja sille me suunnitellaan jotain vähän erityisempää.. Mies lupasi mulle meidän hääyönä yhden jutun,joten on aika pistää se lupaus toteutukseen.

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Ihana,ihana päivä. Tuntuu taas siltä,että parisuhteen akut on ladattu ja tuota ihanaa miestä taas katselee ihan eri silmillä. Kahdenkeskinen aika tässä arjen härdellissä on korvaamattoman tärkeää. On tärkeää muistaa välillä,ettei tosiaan ole vain äiti vaan on myös jonkun ihanan miehen vaimo. 

Ja että me ollaan edelleen me <3

image.jpeg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *