Viikko leikkauksesta
Tasan viikko takana leikkauksesta. Aikamoinen viikko on ollutkin. Musta tuntuu,että ma-pe välisen ajan mä vain nukuin varmaan 19h/vrk. Välillä heräsin kipuun ja omaan itkuuni,napsin lääkkeitä,tein fyssarin määräämiä liikkeitä,pidin kylmää ja jatkoin nukkumista. Ei oikein edes ruoka maistunut. Ensimmäinen suihkussa käynti oli kyllä myös elämys kipeän käden kanssa. Ihme etten pyörtynyt. Ilman puolison apua ei kyllä koko suihkussakäynti olisi edes onnistunut.
Launtaina tuntui viimein siltä,että jaksaisikin jotain. Mies puki mulle päälle oikeat vaatteet ja käytiin ruokakaupassa!Tosi villiä. Iltasella myös piipahdin pikaisesti iskän kanssa kirjamessuilla etsimässä saikkulukemista ja moikkailin tuttuja. Siinä latte toisessa kädessä ihmisten ilmoilla ollessa oli jo hetken ihan normaali olo. Ilta oli kyllä sitten tosi kipeä,kuten yökin,mutta musta se oli silti sen arvoista. Pääkoppa kaipaa välillä tuuletusta ja sosiaalisia kontakteja. Olin ollut koko pitkän viikon vaan sängyssä omassa huoneessa ja kuunnellut kun mies ja lapset touhuaa kotona omia asioitaan. Ja mä vain makoilen kylmäpussin kanssa hämärässä huoneessa.Irrallinen olo.
Eilen oli tikkien poisto ja ensimmäinen fysioterapia. Itketti,nauratti,ärsytti ja huvitti,kun kaikki on niin sairaan hankalaa pelkällä vasurilla. Oikeasta kädestä ei ole juuri nyt yhtään mitään hyötyä. Pyysin eilen siis mukaani pikkuveljen taksikuskiksi,kengännauhojen sitojaksi,laukun kantajaksi ja takin pukijaksi. Kunnon vahva ja itsenäinen nainen siis. Nöyräksi on kyllä vetänyt,kun kaikkeen tarvii jonkun apua. Mies pukee mut aamulla kun lähtee töihin ja tekee safkat jääkaappiin,auttaa suihkussa ja laittaa hiukset. Noin muutamia asioita mainitakseni. Kirjamessuille lähtiessä isä puolestaan laittoi mulle kengät,avasi auton oven ja kiinnitti turvavyön,huokaus.
Yritän olla ahdistumatta tästä,koska tälle ei voi nyt mitään. Lapset totesivat osuvasti,että äiti on nyt meidän prinsessa, kun se on kokkaus-ja siivouslomalla. Siltä se vähän tuntuu,normaalisti kokkaus ja kodin siistinä pito on mun vastuulla. Nyt mä vaan lorvin.
Tai kuten fyssari muistutti eilen,toivun ja kuntoudun,että mulla olis hyvä loppuelämä TOIMIVAN ja kivuttoman käden kanssa. Näinhän se oikeasti on,kunpa vain muistais sen sillä hetkellä,kun ärsyttää joku asia,mitä en saa tehtyä itse. Sain onneksi pari kuntoutusliikettä lisää ja luvan,että ensi viikolla voi jo vähän jumppailla kivun sallimissa rajoissa. Tää viikko on hyvä ottaa iisiä ja pitää yleinen aktiivisuus matalalla,että rääkätyt kudokset ehtii palautua, mutta ensiviikolla vois jo käydä kävelyllä tai jumppailla portaissa(käsituen kanssa tietysti). Kuulostaa musta ihan asialliselta. Ensimmäistä kävelyä odotellessa..