Junat ja naiset

 Tänään olen vaikuttunut kahdesta asiasta

1. Junat

VR teki minunun valtaisin vaikutuksen ei niinkään aikataulussa pysymisessä vaan siinä kuinka kaikki voi olla valmiiksi ajateltua. Matkustin koulutukseen tiistai ja keskiviikko välisenä yönä yöjunalla makuuvaunussa. Kokemus makuuvaunusta oli ensimmäinen laatuan ja täytyy sanoa, että  TOIMII! Kaikki asiat pienintä nappulaa myöten oli mietitty. Hytistä löytyi jopa tällä kertaa tarpeeton suksi teline.Mistään ei siis tarvinnut tinkiä ja aamulla pääsi jopa suihkuun. Suosittelen!

2. Naiset

Me naiset olemme organisoimisen mestareita. Minkä määrän organisoimista ja järjestelyjä me teemmekin päivän aikana. Esim. omaan ohjelmaan tuolle tiistai päivälle kuului ”Iipon” orkesteriharjoitukset ja jalkapallotreenit, omat orkesteriharjoitukset, salilla käynti ym.ym. Ja kaiken tämän lisäksi päälle miehn yövuoro, joten lapset täytyi järjestää johonkin myös yöksi. Kaikesta selvittiin…

Miksi siis  olen vakuuttunut naisista? Siksi, että matkatoverini oli  myös todennäköisesti tehnyt omat organisoinnit kotonaan. Tästä kaikesta huolimatta osasimme kuitenkin elää tilanteessa. Saimme hyödyn irti koulutuspäivästä ja mikä parasta meillä oli mukavaa!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *